Matti otti hywin totisen näön ja aseman itsellensä. "Niin", aloitti hän. "Tuo teidän näkynne oli teidän oma mennyt aikanne. Jumala ei sallinut teidän wielä kuolla, että teillä olisi aikaa miettiä tilaanne. Jumalan hywyys wetää teitä parannukseen. Te toiwotte wielä tapaawanne onnen tässä maailmassa ja teillä on todellakin wielä jäljellä eräs ja suurin onni, nimittäin se, että rukoilette Jumalalta syntein anteeksi saamista ja jos käsitätte sowinnon hänen kanssaan, niin teillä ei ole wielä koskaan ennen ollutkaan semmoista onnea."
"Enhän minä ole tehnyt kenellekään koskaan mitään pahaa, enkä ole itse syypää nykyiseen onnettomuuteenikaan, se on kaikki Asari=roiston syy", sanoi waimo synkästi.
"Woi, woi! Asarihan oli juuri tuo sydämeen haawoitettu mies, jonka näitte puolikuolleessa tilassanne ja te itse juuri olitte ne, jotka tuon turmelewan haawan löitte", sanoi Matti selitellen.
"Mikä se sitte oli tuo laiha olento, jonka musta sydän heilui ulkona rinnasta?"
"Se oli teidän ahneudensyntinne, joka teidän koko elämänne ajan on teillä niin ahneesti ratsastanut. Ja ne molemmat sairaat oliwat teidän oma miehenne ja lapsenne, joilta saituudessanne kielsitte kaiken mahdollisen awun, kun he kituiwat kuoleman tautia", sanoi Ratti totuudessa.
"Minä en ole ansainnut semmoista saarnaa rengiltäni", sanoi masentumaton entinen Linnalan emäntä.
"Minä en ole enään teidän renkinne ja sentähden olen woinut teille sanoa totuuden; mutta te ette ymmärrä totuutta", sanoi Matti loukattuna wähän ylwästellen.
Puheet loppuiwat nyt siihen. Tästä hetkestä pitäen tuliwat molemmat sairaat harwapuheisiksi ja wihasennäköisiksi, mutta eiwät kumminkaan puhjenneet nyt, niinkuin ennen, häwyttömiin puheisiin, sillä he käsittiwät kumminkin senwerran, että he oliwat nyt entisen renkinsä armoilla.
Matti ei jaksanut heitä ajan pitkään elättää. Kun he senwerran toipuiwat, että kykeniwät muuttamaan pois, otti pitäjän waiwaishoito heidät huostaansa. He eiwät sanoneet hywästikään lähtiessään Taustan torpasta; niin oliwat he pahenneet Matin harwoista totuuden sanoista!
Wuoden päiwät eleliwät he wielä kituwaa ja sairasta elämää, sadatellen Asaria ja muiden ihmisien kowuutta, mutta sitte he kuoliwat paatuneessa mielessä melkein yksin ajoin, sillä he oliwat saaneet niin pahan wian terweydellensä tuona hirmuisena yönä, ett'eiwät he woineet elää kauemmin.