Semmoisia sitä huhuttiin ja tiedettiin, ja samassa ruwettiin waimon surullista tilaa säälimään, samoin konttoristin ja Elsan kowaa kohtaloa. Kuitenkin oliwat nämät alimmaisen kansan kerrosten hokuja, kuiskeita ja säälejä; ylhäisien keskessä ei liene mitään semmoista ollut, eikä heistä kukaan olisi senlaisia uskonutkaan.
Joku sana minun nyt täytyy puhua meidän omasta elämästämmekin, koska se on tawallaan yhteydessä tämän kertomuksen kanssa. Me aloitimme elämämme aiwan tyhjin käsin, sillä molemmat olimme naimisiin mennessämme köyhät kuin taiwaan linnut. Mutta kun käytimme aikamme oikein, noudatimme ahkeruutta, säästäwäisyyttä ja rehellisyyttä kaikissa toimissamme, siunasi Jumala kättemme työt, niin että ennen pitkää olimme hywissä waroissa. Itsestään seurasi siitä, että saimme luottamuksen pankeissa, kauppahuoneissa ja kaikilta ihmisiltä. Tämä kaikki tuotti meille arwoa ja kunnioitusta kaikilta ihmisiltä.
Waikka olimmekin olleet, ainakin näennäisessä hywässä tuttawuudessa tehtailijan kanssa, emme kuitenkaan wiimeaikoina käyneet hänellä wieraina. Miten lienee hänen korwilleen tullut mieheni wastenmielisyys häneen, ja sen erän perästä ei kutsuttu meitä enään koskaan hänen kesteihinsä, eikäpä juuri monesti muuallekaan; sillä tawalla jouduimme melkein tykkänään ulkopuolelle kaikesta seuraelämästä. Mieheni oli siitä paremmin iloissaan kuin suruissaan, mutta minun kunnialleni koski kowan kowasti semmoinen alennus. Kun mieheni kuuli noita huhuja tehtailijan huonoista raha=asioista, sanoi hän tyynesti: "sitä olen odottanutkin, ja minä odotan wielä pahempaa perästä; semmoinen elämä ei woi hywään loppua."
Semmoisenaan kului joku aika. Eräänä päiwänä osoitettiin isosummainen wekseli mieheni lunastettawaksi; se oli niin suuri, että sen maksamiseen olisi mennyt elo elämämme. Mieheni säikähti niin kowan tuota odottamatonta asiaa, ettei hän kyennyt pariin wuorokauteen asiaa tarkemmin miettimään. Hän tiesi, ettei hän ollut mennyt semmoiseen sitoumukseen, waan että tässä oli joku wääryys; silti koski se niin kowasti.
Kun hän tointui enimmästä hämmingistään meni hän tarkastelemaan wekselin allekirjoitusta. Towin aikaa sitä tehtyänsä, huomasi hän, että siinä oli huolellisesti koetettu jäljitellä hänen käsialaansa, mutta samassa älysi hän, että wielä selwemmin pilkisteli siitä esiin tehtailijan käsiala. Mieheni otsa oli kirkastuneena, kun hän sieltä palasi. "Se ei ole kenenkään muun kuin tuon konnan työtä, mutta sen hän saa wielä katkerasti katua", sanoi hän.
Sillä mielennousemalla meni hän ja haastatti tehtailijan oikeuteen wekselin wäärentämisestä. Tehtailijalle tuli nyt paha hätä. Hän ei tiennyt ensimmältä mihin hän turwaisi, sillä tunto tunnusti että hänen asiansa oli wäärä. Hän ajatteli ja mietti sinne tänne, mutta tukewaa pohjaa ei hän waan löytänyt. Wihdoin muisti hän konttoristinsa toiwottoman ja tulisen rakkauden tytärtänsä kohtaan, ja toiwon säde wälkähti hänen mustan mielensä läwitse, Tätä wahwisti wielä tunto ja tieto siitä, millä alttiudella ja lämpymyydellä hänen tyttärensä oli wastarakkautensa lahjoittanut konttoristille. Sydämessään iloiten siitä kun hän oli ollut niin wiisas, että oli älynnyt heidän toiweensa turhaksi tehdä tähän saakka, tarttui hän nyt tähän hätäkapulaan. Hän toiwoi, että konttoristi tekisi sydämensä asian tähden mitä tahansa, waikkapa wäärän walan, kun hän waan lupaisi tyttärensä hänelle. Muussa tapauksessa olisi konttoristi waarallinen mies, koska hän tiesi asian alusta loppuun asti. Mutta jos hywin onnistuisi, olisi kunnia ja tawara kaikki pelastettu.
Mitä mietti ja ajatteli tehtailija. Hän esitteli asiansa konttoristille, mutta tämä kauhistui ja pani jyrkästi wastaan.
"Mutta ajatteles: tämä on ainoa keino, millä woit päästä toiwosi perille. Sinä tiedät, kuinka sattumus on tehnyt sen, että asiani owat nykyään huonolla kannalla, jonka tähden jouduin tuohon hankalaan juttuun ryhtymään; sinä yksin woit ne jälleen hywäksi tehdä. Pari kolme sanaa waan, joista ei ole wahinkoa kenellekään muulle, jos ei waan tuolle suulaalle ja kitsaalle kultasepälle. Ne sanat woiwat saattaa sinut toiwottuun satamaan, samalla kuin ne perustawat omasi sekä minun onneni. Ajatteles, sanon wieläkin, ja niin pian kun saan lupauksesi, on tyttö sinun ja me kaikin pelastetut; minä luotan sinuun, minkä wastauksen nyt annat? kaikki riippuu siitä", liwerteli tehtailija.
Konttoristi parka joutui nyt kahden tulen wäliin. Hän oli köyhästä kodista lähtenyt ja tiesi warsin hywin, minkälainen aste ylhäisien ja hänen wälillänsä oli. Se myötäkäyminen, mikä häntä oli tähän asti seurannut, saatti hänet korkealle kurkottamaan. Hän oli rakastunut isäntänsä tyttäreen ja saanut wastarakkautta. Sen oli kuitenkin turhaksi tehnyt tämän maailman rikkaus, arwo, kunnia ja kiilto; ja sitä oli hän surrut, miettinyt ja ajatellut yöt ja päiwät. Nyt oli tilaisuus käsissä, jonka awulla hän woi tarkoituksensa perille päästä; jos hän sen käsistään päästi, oli hänen hartain halunsa, hänen rakkautensa toiwo ijäksi päiwäksi rauwennut. Tämä aate waiwasi häntä hirweästi. Hän oli kauan ollut poissa kristillisten wanhempiensa parista. Heidän waroittawat neuwonsa ja ohjeensa eiwät olleet enään walwomassa poikansa sisällistä ihmistä. Wieläpä oli hän elämän hyörinän tähden wieraantunut toisesta äidistäänkin, nykyisestä emännästään, joka hänelle oli niin monta hywää neuwoa ja opetusta antanut. Kaikkien tämmöisten elämän ohjeitten puutteessa, wiskattuna alttiiksi kaikenlaisille kiusauksille, ja hurmaantuneena tulewaisuutensa loistawasta suuruudesta, waiensi hän wiimeinkin omantuntonsa. Wuorokauden kuluttua lupasi konttoristi tehtailijalle ojennetulla kädellä mitä tämä oli pyytänyt. Ei tarwinne mainitakaan, minkä ilon tämä myönnytys tehtailijalle tuotti.—
Saman päiwän illalla tuli tehtailijan kodissa iloiset ajat, sillä isännässä oli tapahtunut äkillinen suuri muutos. Hän oli erinomaisen hywällä tuulella ja waimoansakin puhutteli ja kohteli hän kaikella awiomiehen helleydellä ja rakkaudella, jota ei ollut tapahtunut kaukaan aikaan. Illemmällä ilmoitti hän juhlallisesti perheensä läsnäollessa, ettei hän nyt ole enään tyttärensä ja konttoristin yhdistymistä wastaan, jos waan he itse niin tahtowat. Kyllä sen arwaa, minkä waikutuksen tämä odottamaton ilosanoma teki tehtailijan waimoon ja tyttäreen. Rouwa itki ilosta niinkuin pieni lapsi. Elsa kawahti isänsä kaulaan, syleili wawisten häntä ja tuhansin kiitoksia lausuen suuteli hän ehtimiseen hänen kaswojaan ja käsiään. Konttoristiin ei tämä ilmoitus tehnyt niin sywää waikutusta kuin luullut olisi, mutta yhtäkaikki hänkin kylmäkiskoisesti kiitteli muodon wuoksi tehtailijaa, ikäänkuin jostain tutun=omaisesta ja liian kalliisti ostetusta asiasta.