Seuraawana aamuna kun sain tietooni, että susiwouti jo oli mennyt pois, lähdin Hennan kotiin, sillä en mitenkään tullut aikaan, ennenkun sain selwän tiedon asiasta. Sinne tultuani waadin saada Hennaa puhutella kahden=kesken. Hän tuli, mutta heti ensisilmäyksellä huomasin, että koko hänen käytöksensä oli epäröiwä ja arka.
'Woi, rakastettuni, kuinka tukalat ajat minulla owat olleet! Tottahan edelleenkin saan luottaa sinun wilpittömään rakkauteesi ja uskollisuuteesi', sanoin minä murtuneella mielellä ja yritin lähestymään häntä.
'Älä nyt ole noin rauhaton ja warma … eihän se niin wissi wielä ollutkaan …. ilman aikojaanhan se … ja nyt minä sanon sinulle, etteihän siitä mitään…' sanoi hän hätäisesti.
'Ettäkö sinä olet tuon reppuherran antanut wietellä itsesi! En minä olisi woinut uskoa, että sinun rakkautesi ja lupauksesi oli noin löyhää laatua, ellen olisi sitä sinun omasta suustasi kuullut', sanoin minä hämmästyksissäni.
'Reppuherra! Älä puhu, Nikki, niin waromattomasti, minä pyydän sitä entisen ystäwyytemme wuoksi… Ethän sinä reppuherrakaan ole… Mitäpä minulla olisi sinun kanssasi muuta odotettawissa kuin kowa ja raaka talonpojan työ.—Jolla on wara walita itsellensä parempiakin päiwiä, eikä ottaisi tarjottaessa sitä wastaan, tekisi hän itseänsä kohtaan sangen wäärin. Nyt se on, Nikki, kaikki ohitse, enkä soisi sinun enää koskaan siitä minulle puhuwan', sanoi hän ylwästellen, ikäänkuin hänen kädessään olisi jo ollut susiwoudin ankara walta.
Sen jälkeen poistui hän huoneesta.
Minä jäin siihen seisomaan niinkuin marmoripatsas. Olisin itkenyt, mutta en woinut sitä tehdä, sillä en käsittänyt minkätähden minun olisi pitänyt itkeä. En ymmärtänyt edes poiskaan lähteä, waikka jotakin semmoista tarwetta hämärästi tunsin, sillä ajatukseni oliwat niin hajallaan ja sekaisin, etten woinut mitään erikoiskohtaa käsittää. Wihdoin selkeni sydämessäni sanat: 'eihän se wielä niin wissi ollutkaan … ethän sinä reppuherrakaan ole … nyt se on kaikki ohitse…' Silloin oli minulla woimaa liikkua ja minä syöksyin hurjaa wauhtia ulos. Sitä kyytiä menin minä kotiin ja nakkausin wuoteelleni maata. En woinut syödä illallista ja kotiwäki ihmetteli, miksikä Nikki nyt on tuommoisena. Koko yönä en nukkunut silmäntäyttä, mutta sydämeni oli niin täysi, että luulin sen pakahtuwan.
Aamulla kun wäki nousi ylös, nousin minäkin. Isä oli juhlallisen näköisenä pöydänpäässä ja määräsi tehtäwiä töitä. 'Nikki lähtee kahdella hewosella myllylle, sillä jauheet owat lopussa; neljä tynnyriä rukiita kumpaankin kuormaan', määräsi hän minun osalleni.
Kun muut meniwät eineelle, menin minäkin, mutta syömisestä ei tullut mitään. Koetin kyllä panna ruokaa suuhuni, mutta ensimäinen pala kesti wanuttaa koko syöntiajan, eikä se sittenkään tahtonut mennä alas.
Syömästä päästyä rupesin laittamaan kuormia kerkeämiseen. Pian oliwat ne walmiina; minä hyppäsin toisen kuorman päälle ja niin aloin mennä hyrrytellä eteenpäin. Tielle päästyäni waiwuin niin ajatuksiini, etten huomannut ollenkaan asemaani ja matkani tarkoitusta. Käweliwätkö hewoset riwakasti wai hitaasti, oliko myötä= wai wastamaata, tuliko tienhaaroja wai oli tulematta, kaikki oli yhtä waan. Kuinka kauwan olisin ollut tuossa haaweksiwassa tilassa, sen ties taiwas; mutta kun juuri mielessäni pyöri sanat: 'ethän sinä wielä reppuherrakaan ole … nyt se on kaikki ohitse…' kuului edestäni ystäwällinen, iloinen ääni: 'mihinkäs nyt Nikki menee?' Se oli eräs, minun ikäiseni tuttu torpanpoika; joka minua kotinsa portilta näin puhutteli. Minä kohotin päätäni ja hawahtuen tunsin paikan. Silloin huomasin, että hewoset oliwat kääntyneet wäärälle tielle ja tulleet puoli peninkulmaa aiwan toiselle suunnalle, mihin minulla oli mentäwä; eipä ollut muuta neuwoa, kuin kääntyä takaisin. Myllyyn oli matkaa noin puolikolmatta peninkulmaa ja eihän minua mikään estänyt woiwilla hewosilla sinne pääsemästä. Jauhetten saanti oli myllyssä hywä ja minulla oli sen werran tointa, että toimitin kuormat jauhatetuiksi. Sitten palkkasin erään miehen wiemään hewoset ja kuormat kotiin, mutta itse siwalsin ewäslaukun selkääni ja lähdin käwelemään toisaanne päin, pois lapsuuden kodista, pois isän ja äidin tyköä, pois sukulaisien, ystäwäin ja tuttawien parista … kauwas pois … niin kauwas, etten näe enään koskaan heitä.—Sillä matkalla olen ja sentähden olen nyt tässä."