"No, miksikä ei?"
"Minä tahtoisin sen niin hywäksi, mutta en woi … tahtoisin laskea asian hänen tunnollensa, mutta se tulee niin huonosti… Montakin estettä…"
"Woitteko näyttää minulle jonkunkaan noista kirjeistä?" pyytelin minä puoli=arasti.
"Ne owat niin huonoja … enhän minä kehtaisi … mutta kuitenkaan en woi teiltä… Tämä on se, jonka olen wiimeksi kirjoittanut", sanoi hän ja ojensi minulle pöytälaatikosta ottamansa paperin, hätäillen ja punastellen.
"Saanko pitää tämän muistonanne?"
"Kyllä kai … mitäpä minä hänestä … mutta se on niin huonosti…" sanoi hän yhä enemmän hämillänsä.
Kirje kuuluu sanasta sanaan näin.
"Suo anteeksi, että wielä waiwaan silmiäsi näillä muutamilla yksinkertaisilla riweillä. Wai owatko ne himeät näitäkin näkemään, kun sinä rakkaudellesi minua kohtaan olet sammutuskoneen löytänyt? En minä olisi uskonut, että sen siteen piti niin wähällä katketa, joka kerran meidät yhteen yhdisti. Muistatko sitä pyhää liittoa ja lupausta, jotka taiwaan herran edessä toisillemme wannoimme? Ikuista uskollisuutta ja rakkautta lupasimme silloin toisillemme, mutta wäärä kunnianhimo sokaisi sinun puhtaan ja wilpittömän sydämesi ja sinä rikoit pyhän lupauksesi; mutta woi sinua, sinä olet murtanut ihmissydämen. Sinä olet ulkona näistä sanoista, jotka herra on sanonut kansallensa: minä kihlaan sinun itselleni uskossa, ja sentähden on paras niinkuin se nyt on; mutta kuitenkaan en woi sinua unhottaa. Ja todellakin awioliitto kuwaa sitä suhdetta, missä totiset sielut owat taiwaallista ylkäänsä kohtaan; usko ja luottamus pitää siinäkin perustuksena olla, samoin awioliitossa. Kussa tämä siinäkin puuttuu, siinä epäluuloisuus alkaa huiskuttaa sen perustuksia ja sisällinen wäliseinä alkaa rakentua awiopuolisoiden wälille. Tämä kaswattaa heidän yhdys=elämäänsä eripuraisuutta, jonka lopuksi wihdoin tulee yksipuolinen kylmä elämä, siihen sijaan kuin heidän pitäisi elää toisiensa hywäksi. Täysi, rajaton, wilpitön ja awosydäminen luottamus toisiinsa, ne ne owat onnellisen awioliiton elin=ehdot. Ne tekewät awioliiton kirkkaan taiwaan kaltaiseksi ja sydämen iloiseksi, ja sitä wastaan kaikki epäilyksen mustat sumut turhaan ryntääwät. Kussa kerran tämmöistä awioliittoa ei woida rakentaa, on paras olla kaikenni rakentamatta. Nikki K——n."
"Onhan teillä paljon muitakin kirjoituksia", sanoin minä tämän ääneen luettuani.
"On, kyllä niitä on … ikäwissäni kirjoittelen aina jotakin", sanoi hän punastellen, ja samassa otti hän pöytälaatikosta kainalowihon papereita ja näytti minulle.