"Antakaa kaikki nuot paperit minulle", pyytelin minä.
"En waikka mikä olisi … ei waikka… Ne owat niin mitättömiä ja wähäkelpoisia, että itsekin häpeen niitä … minä pyydän: älkää pyytäkö niitä minulta."
"Oletteko mistään lukenut niitä wärssyjä, joita kuulin teidän hyräilewän tuona pyhä=aamuna?"
"En … mitäs niitä nyt toki tuommoisia lukea…"
* * * * *
Joku päiwä kului. Eräänä aamuna warhain tultiin minulle ilmoittamaan, että joku outo mies tahtoisi heti saada puhutella minua. Minä nousin kiireesti ylös ja puin päälleni. Kun menin makuuhuoneestani ulos, oli Nikki edessäni. Hänellä oli matkareppu seljässä ja heti ensi silmäyksellä huomasin minä, että hän oli hywäisestään pöhnässä.
"Hywää huomenta! Antakaa anteeksi, kun tulin näin warhain teitä häiritsemään … tahtoisin puhella wähän kanssanne…" sanoi hän.
"Aiwan kernaasti, istutaan tähän, niin saamme puhella. Mutta mikä teillä nyt on mielessä, kun olette niin matkamiehen näköinen?"
"Matkustus."
"Kotipuoleen kai?"