"Eipä se kowin iloista ollut se wastaanotto, eikä ne uutiset, joita siellä sain kuulla."
"Kuinka niin?"
"Niinpä se oli. Se mitä olin aawistanut, oli käynyt toteen", sanoi hän ja waikeni.
"Kertokaa nyt loppuun saakka?" kehotin minä, mutta hän ei woinut murtuneen mielensä tähden heti jatkaa.
"Niin", alkoi hän taas. "'Mitä sinä täällä teet? Mahdoit pysyä pahnoissasi', sanoi hän wihaisesti minut nähtyään.
'Enhän woinut toisin … ethän ole antanut itsestäsi mitään tietoa', sanoin minä ja mieleni oli kowin murruksissa.
'Enkö täälläkään saa rauhaa sinun haukkumisiltasi?' sanoi hän waan.
Minun mieleni murtui nyt kokonaan; se puhkasi sulkunsa ja minulta purskahti waltawa itku.
'Woi rakas Heikki, älä niin sano! Ei se ole haukkumista, waan se tulee rakkaudesta lapsiamme ja sinua kohtaan; älä wäärin ymmärrä minua', koin minä itkuni seasta änkyttää, ja samassa tartuin hänen kaulaansa kiinni.
'Älähän nyt joutawoi … päästäänhän tässä wähemmälläkin.——Tyynny nyt jo … ihmisetkin tuolla…' alkoi hän wihdoin tyynnyttää; tuntuipa siltä kuin minun silloinen tilani olisi käynyt hänelle sääliksi.