Kun siinä odotimme junan lähtöä, rupesi taas satamaan wettä taiwaan täydeltä. Semmoisessa ratakisko=waunussa ei ollut minkäänlaista kattoa ja sentähden koimme istua kykkiä sateen käsissä missä parhaiten taisimme.
Heti junan tultua kummastutti minua, kun tuo morsiuspari asusteli erillään toisistansa; kun juna lähti liikkeelle, sijoittuiwat he nytkin eri haaroille. Morsian istui toisessa päässä waunua jonkun naula=laatikon päällä, suojaten siinä sateenwarjolla itseänsä; siihen oli myös kaikki heidän kaupunkituliaisensa rowittu. Sulhanen asettui aiwan toiseen päähän waunua, waunun korkean ja ainoan päälaidan wiereen seisomaan, ja siinä hän seisoi liikahtamatta. Kummallakaan heistä ei ollut sitä nuoruuden iloista hilpeyttä, josta he mennessään niin palawasti hehkuiwat, waan kumpikin heistä oli synkkä ja alakuloinen. Koetin useat kerrat saada heidän kanssaan keskustelua wireille, mutta turhat oliwat yritykseni, sillä puhetta ei waan syntynyt.
Kappaletta ennen kuin juna tuli siihen pysäyspaikkaan, mihinkä heidän piti jäädä, tuli sulhanen minun luokseni, ja nyt hän oli niin iloinen, puhelias ja hilpeä, että minua oikein ihmetytti. Minä huomasin, että morsiankin tuli iloisemmaksi; wähitellen wetäysi hän meitä lähemmäksi ja koetti tawasta jotakin sanoa meidän puheemme wäliin, mutta huomaamatta, wastaamatta näyttiwät ne sulhaselta jääwän. Minä koetin kaiken tawoin saada poistetuksi nuo synkät warjot, jotka oliwat heidän kauniille kaswoillensa laskeuneet: toiwotin heille onnea ja iloista häiden wiettoa, ja mitä muuta semmoista hywää waan suinkin keksin, yhteisesti he kiitteliwät noista hywänsuowista toiwotuksistani, mutta mitään muuta yhteistä ei heidän puheessaan ollut.
Juna tuli juuri nyt asemapaikalle. Mitään käytäwää ei ollut wielä keskentekoisella asemalla, rata oli waan pengerretty koko joukon ylemmäksi muuta maata.
"Lähdetään nyt pois!" sanoi morsian, läheten sulhastansa.
"En minä lähde sinun kanssasi koskaan, en, en, en", sanoi sulhanen tuimasti ja äkkiarwaamatta.
Me hämmästyimme kaikki, mutta morsian kaikkein enimmän.
"Hywä Jumala! mikä sinulle nyt tuli? Kuule!" sanoi morsian murtuneella äänellä ja otti hänen käsipuolestansa kiinni.
"Mikäkö minulle tuli…? Ei minulle mikään nyt tullut, se on tullut jo aikaa mikä on tullut. Minä olen kauwan jo päättänyt tämän tehdä ja nyt minä sen teen;—minä en lähde sinun kanssasi, saat mennä mihin tahdot", sanoi sulhanen ja riuhtasi itsensä morsiamestansa irti.
Koetimme häntä tyynnyttää, waikittaa ja puhella hänen welwollisuuksistansa, mutta hän raiwostui yhä enemmän ja silloin huomasimme hänen olewan juowuksissa.