"Ostakaa, hywät ihmiset, minulta tämä luuta", sanoi tuttu isäntä, kohottaen kaupankaluaan köyhää kohden.
"Ja minultakin tämä", säesti toinen.
"En, hywät ihmiset, minä ole mikään ostaja; tunnettehan te minun tilani", sanoi waimo surullisesti.
"Ostakaa kuitenkin! Meillä on sokea poika ja muitakin lapsia elätettäwinä, jotka nälissään huutawat leipää. Me emme kerjää; me olemme työtelijäitä ihmisiä ja elämme työmme ansiosta … ostakaa nyt kuitenkin!" sanoi isäntä sywällä, pilkallisella iwalla ja ikäänkuin wiitataksensa, että waimonkin pitäisi työllään elättää itsensä ja lapsensa.
"Suokoon Jumala ett'ette itse tulisi sokeaksi", sanoi waimo purskahtaen taas katkeraan itkuun, sillä hän oli täysin ymmärtänyt heidän sywän pilkkansa.
Tämän kuultuansa rupesi sokea poika heleällä äänellänsä weisaamaan n:oa 29 wanhasta Suomalaisesta wirsikirjasta, alkaen toisesta wärsystä. Kun ensimäiset säweleet helähtiwät tyynessä kesäilmassa sanojen kanssa:
"Koska julma jumalaton
Wallan pääll' on
Täytyy köyhän kärsiä", j.n.e.,
tuliwat miehet yht'äkkiä niin liikutetuiksi, etteiwät he woineet paikalta liikkua. Poika weisasi wirren loppuun asti, ja miehet seisoiwat siinä kuin kiwettyneet. Kun wirsi loppui, rupesi poika murheellista äitiänsä lohduttamaan.
"Älkää itkekö äiti! Nuot miehet owat rikkaita ja ylpeitä, mutta he eiwät uskalla tehdä meille pahaa", sanoi hän.
Sitten rupesi hän taas äidillensä lohdutukseksi weisaamaan: "Kaiken minun turwan panen, O Herra sanas pääll'" j.n.e. Wähitellen tyyntyi äiti, ja miehiltä jäi luutien kaupitteleminen siihen; wähitellen wetäysiwät he jotakin mutisten pois.