"H——n pitäjästä", sanoi hän arasti.
"Oletteko rautatien työmiehen waimo?"
"Olen."
"Onko teidän miehenne täällä työssä?"
"Ei, ei se ole … ei hän ole … ei hän ole ollut", sanoi hän hätäisesti ja katkonaisesti; sen ohessa koetti hän naurahtaa, mutta se yritys ei onnistunut ensinkään.
"Oletteko ennen ollut täällä?" kysyin taaskin, sillä minusta alkoi tuntua siltä kuin hän peittäisi jotakin.
"E … en minä ole täällä ollut … en milloinkaan", sanoi hän ja loi katseensa maahan.
"Kaspas waan … jopahan nyt jotakin kuuluu … olittepa kuitenkin wiime talwella, wai kuinka?—tuolla Perkiöllä, 'Worslummin' alueella ja miehenne oli myös siellä", sanoi joku samassa joukossa olewa rautatien työmies.
Waimo säikähti niin että hän oikein kohoksi hypähti ja hän tuli semmoiseen mielen hämmennykseen, että hän wapisi kuin haawan lehti. Nähtäwästi oli hän koettanut olla tuntemattomana ja salata jotakin, mutta se onnistui näin huonosti.
"Niin—niinhän se on … olinhan … olimmehan siellä.——Minä olen walehdellut teille … olimmehan me siellä Perkiöllä", koki hän hämmästyneenä änkyttää, ikäänkuin hän olin suuresta pahanteosta tawattu.