"Teillä on siis todellakin mies ja ehkä hän on nytkin täällä waikk'ette tahdo sitä sanoa; muutoin ette kai olisi näin pitkän matkan päästä tänne tullut?" sanoin hänelle, katsellen häntä tutkiwasti.
"Onhan se täällä … ei täällä, waan kappaleen matkaa täältä pohjoiseen päin … tuolla Perärajalla. Siellä on hän ollut koko kesän——mitä minä hänestä nyt enään mitään salaisin", sanoi hän, silmäillen tawasta minua.
"Miestännekö olette tullut tänne tapaamaan?"
"Niin olen … sitä wartenhan minä tänne tulin."
"Tapasitte kai hänet?"
"Tapasin … kyllähän minä tapasin", sanoi hän selin pyörähtäen ja kokien parannella huiwiaan, saadaksensa hajallaan olewat hiuksensa sen alle.
"Milloin olette tänne tullut?"
"Siitä on jo kolmatta wiikkoa."
"Kuinka näin pian woitte hänestä erota, kun olette niin pitkän matkan takaa kumminkin tullut häntä tapaamaan?"
"Minulla on pieni lapsikin siellä kotona——eihän sitä jouda… Woi kun minä pääsisin kotia", sanoi hän ja samassa alkoi hän tulla hywin lewottomaksi.