"Minä en ollut ennen outo näillä tienoilla, mutta terwe sentään isonajan eteen", sanoi outo ja alkoi astella kompuroida isäntää kohden. Tämä pani lapset pois polweltaan ja nousi seisomaan wieraan terwehdystä wastaanottaakseen.
Kun wieras oli tullut parin askeleen päähän, astui hän askeleen taaksepäin ja sanoi: "Mitä minä näen, ei tämä ole hän."
Kumpikin jäi siihen sanatonna seisomaan, juurikuin olisiwat kiwettyneet.
Samassa tuokiossa tuli emäntä huoneeseen. Hän katseli miehensä edessä seisowaa, hämmästynyttä wanhusta kiinteästi ja tarkkaawaisesti, samaten tämä häntä ja kaikkia muita huoneessa olijoita.
"Minulla ei ole täällä mitään tekemistä", wirkahti wanhus wiimein ja lähti kompuroimaan owea kohti.
"Isä, isä!" huudahti nyt emäntä ja syöksähti hänen kaulaansa.
"Kuka sinä olet, joka minua isäksesi sanot?" sanoi yhä enemmän hämmentynyt ukko seisahtuen.
"Minä olen teidän oma pikkunen Reetunne; ettekö tunne enään minua?"
"Niin oikein … nythän tunnen sinut … äänikin on Reetun… Jumalan kiitos kun tapasin wielä yhdenkään omaisistani eläwänä… Mutta onhan sinusta tullut oikein komea tyttö…"
"Minä en olekaan, isä, tyttö, minä olen talon emäntä", sanoi emäntä hilpeästi.