Waikka Antti oli niin yksinäinen, oli hänellä kuitenkin yksi ystäwä, johon hän ehdottomasti luotti. Tämä ystäwä oli Antin kotipitäjässä asuwan nimismiehen poika; Oskari oli hänen nimensä. Kun Antti tuli kouluun, oli Oskari jo koulun ylemmillä luokilla, mutta tämä wäli iässä, opissa ja arwossa ei estänyt heitä tulemasta mitä sydämmellisimmiksi ystäwiksi.
Oskari oli erinomaisen helläsydäminen poika. Oikeuden ja totuuden tunto oli hänessä jo aikaisin kehittynyt ja sentähden ei hän sanalla eikä työllä tehnyt yhdellekään ihmiselle mitään, mikä olisi tätä loukannut. Tämä teki sen, että waikka Oskari olikin wiattomissa asioissa leikillinen ja iloisa, oli hän kaikkia wakaisia asioita käsiteltäissä wakainen kuin itse totuus. Tämänlaisen elämäntawan kautta oli hän woittanut kaikkien kunnioituksen, niin opettajiltaan kuin koulutowereiltaankin, wieläpä kaikilta ihmisiltä koulun ulkopuolellakin.
Nämät molemmat ystäwykset oliwat eri tawalla kehittyneet. Oskarin wanhemmat oliwat tosi=siwistyneitä ihmisiä, eiwätkä waan tuommoisia pintapuolisesti, jommoisia useinkin tapaa niiden seassa, jotka sanowat itsensä siwistyneiksi ja joiden pitäisikin semmoisia olla. Wapaina kaikista epäluuloista, kehittiwät he jo aikaisin poikansa totuuden tuntoa ja tämä waikutti terweellisesti pojan wastaiseen elämänjuoksuun. Kuinka toisin oli Antin kodissa. Hänkin pyrki totuuteen, mutta kuta palawammin hän sitä teki, sitä ankarammin ahdistiwat kodin ahtaat käsitykset ja mielipiteet häntä. Tosi kyllä, ett'eiwät nämätkään woineet lannistaa hänen totuuden tuntoansa, eiwätkä masentaa sitä opin halua, joka hänessä aina paloi ja jonka walossa hän pyrki sen perille, mutta sangen masentawan waikutuksen se kumminkin häneen teki.
Waikka ystäwykset oliwatkin niin erilaisen kehityksen alaisina olleet, oli heillä kuitenkin yhdenlaiset luonteet. Kumpikin heistä seurasi ehdottomasti sitä minkä he omantuntonsa mukaan tunsiwat oikeaksi, eiwätkä poikenneet siitä oikealle eiwätkä wasemmalle puolelle. Oskari huomasi oitis Antin erinomaiset luonnonlahjat ja sen totuuden, mikä kaikissa hänen töissään ja puheissaan aina oli nähtäwissä ja kuultawissa, ja tämä se oli, joka weti hänet likemmäksi Anttia, waikka tämä olikin jälempänä hänestä. Ei heidän tarwinnut kauan toisiinsa tutustua eikä ystäwyyttä hieroa, sillä ensinäkemällä muodostui se semmoiseksi kuin se oli, eikä mikään maailmassa woinut sitä koskaan häiritä; olipa niinkuin he olisiwat ensi silmäyksellä nähneet toisiensa sielun läwitse.
Alusta alkaen, kun he ystäwyksiksi tuliwat, käyttiwät he joka=ikisen loma= ja lupahetken seurustelemiseen. Wapaasti waihtoiwat ja ilmoittiwat he aatteitaan toisillensa, arwostellen ja tehden niistä päätelmiänsä, ja näin tuliwat he toinen toisensa sisälliseksi kaswattajaksi. Awonaisesti ilmoittiwat he toisillensa sekä ilonsa että surunsa ja heistä tuntui siltä kuin he kaksi olisiwat sulautuneet yhdeksi sieluksi.
Tämä rupesi terweellisesti waikuttamaan Anttiin. Hänen synkkä ja umpimielinen luonteensa rupesi aiwan itse tietämättään saamaan tästä wirkistystä ja eloisuutta, ja tuo alulla olewa luulewaisuus, joka oli kodin kaswatuksella häneen isketty, rupesi hänestä wähitellen haihtumaan. Tämä muutos Antissa, minkä Oskari oitis hawaitsi, ilostutti jälkimmäistä, sillä alusta pitäin oli hän huomannut ystäwänsä synkkämielisyyden waikuttawan wahingollisesti hänen teräwään ymmärrykseensä ja ylewiin pyrintöihinsä. Noissa wälillisissä, wapaissa keskusteluissa oli Oskari koettanut warowasti waikuttaa siihen suuntaan, että olisi saanut ystäwästään tuon lannistawan tunteen pois wieroitetuksi, ja kun hän huomasi jotakin waikuttaneensa, oli hänen sisällinen ilonsa täydellinen.
Antti rupesi nyt wähitellen suwaitsemaan toisiakin koulutowereitaan, wieläpä tuntemaan seuraelämänsä piirin liian pieneksi ja ahtaaksi. Wähitellen mieltyi ja kiintyi hän yhteen ja toiseen, ja ennen pitkää oli hänen seurapiirinsä lisääntynyt puolellakymmenellä towerilla. Ystäwät oliwat ikäänkuin jonkun sisällisen, tietämättömän waalin kautta, Oskari ja Antti walinneet koulutoweristosta, sillä heillä, ainakin osaksi, oli samanlainen luonne kuin walitsijoilla itselläänkin oli. Tämän uuden seuralisän kautta tuli elämä waihtelewammaksi ja iloisemmaksi, mutta wakaana ja totisena pysyi se yhä edelleenkin. Sillä mitään ylimielisyyttä ja riwoutta ei kärsitty, ja jos joku yritti jotakin semmoista tekemään seurassa tahi ulkona siitä, hän kohta miehissä hälwästiin, ja sillä tawalla kaikki halpamaisuus tukahutettiin, ennenkun se oli oikein idullekaan päässyt; olipa niinkuin tämä olisi ollut mallikelpoisa waliojoukko.
Sekä Oskari että Antti oliwat luokallaan ensimäiset oppilaat. Opettajakunta ihmetteli Antin teräwä=älyisyyttä ja kykyä pikaisesti oppimaan waikeimpiakin opinkohtia. Opettajakunnalta ei myöskään jäänyt huomaamatta pojan arwokas wakaisuus ja se ankara totuuden tunto, mikä oli wallitsewana kaikissa hänen teoissaan ja toimissaan, ja kaiken tämän tähden kunnioittiwat he häntä suuresti; he pitiwät häntä luokan kruununa ja toiwoiwat hänestä paljon.
Sillä tawoin kului wuosia, ja ystäwykset kohosiwat luokalta luokalle. Wuosien kuluessa muodostui Antti pulskeaksi nuorukaiseksi. Sorea ja jäntewä oli hänen wartalonsa, ja kun siihen wielä lisäksi tulee hänen pyöreät, werewät ja täyteläiset kaswonsa, siniset lempeät silmänsä ja wahwa, mustanruskea tukkansa, ei kukaan woinut mieltymättä häneen katsoa.
Koulun loma=ajat oleskeliwat ystäwykset kotipitäjässään. Kun ei Antti woinut isäpuolensa wuoksi mennä kotiinsa loma=aikaa wiettämään, toimittiwat äiti ja holhooja hänet, omasta hartaasta pyynnöstään, asumaan Oskarin kotona. Tämä olikin molempien ystäwysten hartain toiwo, ja kun tämä toteentui, ei heidän ilollansa ollut rajoja.