Nyt tuli Antille toiset tuumat. Hän ryhtyi työhön, ja nyt ei hänellä ollut ikäwä, eikä hän kaiwannut yhdenkään ihmisen seuraa. Ullakkokamarissa, aatteidensa ja työnsä keskellä, istui hän yöt ja päiwät, ja tuskin jouti hän jonkun hetken lewähtämään. Kolkkoina pitkinä syksyisinä ja talwisina öinä näkyi Antin ullakkokamarista walkea ja ihmiset arweliwat, "mitähän se tuo poika tekee?"

Näin ponnistellen kirjoitti hän wuoden pitkään paljon kaikenlaisia kirjallisia kokeita. Niissä oli suorasanaisia kertomuksia ja runollisia kyhäyksiä sekaisin, ja niitä oli wuoden työksi niin paljon, että täytyi ihmetellä, kuinka hän niin wähässä ajassa oli woinut niin paljon aikaan saada. Mutta Antin luonne oli semmoinen, että jos hän ryhtyi mihin työhön, teki hän sitä täydellä innolla.

Kukaan ei tiennyt mitä Antti kirjoitti, mutta sen monikin tiesi, että hän kirjoitti mahdottoman paljon. Tämä tietämättömyys tuli siitä, kun Antti ei näyttänyt kenellekään työnsä sisällystä eikä suullisestikaan jutellut niistä. Hän pelkäsi, ett'eiwät ihmiset ymmärrä häntä, sen wuoksi salasi hän ahkeran työnsä tulokset. Monenlaisia huhuja ja arweluita kuuluikin tuttawien joukossa tuosta Antin peitetystä työstä.

"Mitähän wainen se tuo Jykylän poika niin ahkerasti kirjoittaa? Ei sitä kertaa mene hänen kamariinsa, ett'ei hänellä ole aina pännä kädessä. Mutta annas kun waan joku huoneesen astuu, työntää hän heti paperinsa laatikkoon, pännänsä läkkitolppoon ja sitten hän istuu puhumatta, pukahtamatta, synkän ja miettiwän näköisenä. Tuommoisessa asemassa ollessaan näyttää hän eläwältä kuolleelta tahi jonkunmoiselta kuwapatsaalta, ja hän woisi semmoisesti olla, waikka kuinka kauan wieras siellä olisi.—Yökaudetkin näkyy hänen kamaristaan walkea." Niin puheli kerran suuressa wäkijoukossa Kopolan Kalle=isäntä.

"Hittoko ne kaikki hassut tietää, mitä ne töhräilewät työn puutteessa", sanoi Jörölän Juuso.

"Ei niin pidä sanoa. Minusta ei poika näytä ensinkään hassulta, päinwastoin on hän miettiwämpi ja ajattelewampi kuin moni muu ijäkkäämpi koulun käynyt; en ole kenenkään muun huomannut tarkemmin sanojaan punnitsewan kuin hänen", wastusti Kopola.

"Kyllä hän kuitenkin tuohiraamattua kirjoittaa, jos hän kerran kirjoittaa", sanoi Jörölä loukatun tunnolla.

"Minkä sinä tuohiraamatuksi kutsut?" kysyi Kopola puolikiiwastuneena.

"Kaikki mikä ei ole Jumalan sanaa", wastasi Jörölän Jussi weltosti.

"Minusta tuntuu, ettet sinä ole lukenut tuohiraamattua etkä muutakaan", sanoi Kopola suuttuneena ja lähti pois.