"Ei niissä nyt enään ole painamista, kaikki ne owat menneet, ja menkööt, sillä maailma ei miellytä minua yhtään wähää", sanoi sairas kolkosti.
"Eikö sinulla ole enään mitään jäljellä?"
"Ei mitään."
"Eikö edes yhtään runokappalettakaan, että saisin jotakin säilyyn sinun muistoksesi?"
"Mene itse penkoamaan minun kirjoitus=laalikostani; ell'ei sinne ole sattunut jäämään jotakin kyhäyksen yritystä, niin ei niitä muuallakaan ole", sanoi sairas.
Oskari meni ja myllisti kauan laatikossa olewia joutopaperin paloja. Wihdoin löysi hän niiden seasta erään runokokeen, ja sen kanssa riensi hän sairaan ystäwänsä wuoteen luo.
"Tämän minä löysin sieltä", sanoi hän iloisesti.
"Mikä se on?" kysyi sairas.
"Tämä on eräs runo", selitti Oskari.
"Minä en jaksa muistaa mikä yritys se mahtaisi olla. Lue se! ehkä sitten siitä jotakin muistaisin", sanoi sairas ja hänen silmänsä ummistuiwat puoliksi.