"Ette tätäkään aikaa!?"
"En."
"No kuinkas sitte?"
"Hän meni."
"Meni! mihin hän meni?"
"Sitä minä en tiedä; mutta minä arwelen kuitenkin hänen menneen pohjoiseen päin."
"Kuinka se oikein on, menikö hän sinne parempaa työnansiota etsimään?"
"Minä luulen, että hän meni."
"Te luulette … ettekö sitä woi warmemmasti tietää ja sanoa? Turhaa on enään yrittää mitään salaamaan", huudahdin minä.
"Niinhän se on, niinhän se taitaa olla … eihän se onnistu, ja nyt minun täytyy sanoa, ettei hän mennyt työnansiota hakemaan—hän——hän— woi hywä Jumala——hän ka——karkasi", sanoi hän; ja samassa tuli hän kahta wertaa surullisemman näköiseksi kuin koskaan ennen.