"Minä panen teille ainoan ehdon: tahdotteko hankkia papinkirjanne tänne? Jos sen teette ja jos se on yhtä=pitäwä puheenne kanssa, niin meistä tulee hywät ystäwät. Kun tämän olette myöntänyt, saatte heti ryhtyä työhön; sillä wälin pidän minä teitä silmällä", sanoi Heikki.
"Siihen suostun mielelläni", sanoi mies, hengittäen helpommasti. "Nythän tosi ei waimoni ja lasteni tarwitse kuulla sitä hirweää sanomaa, että minä olen joutunut kiinni ja että minua syytetään ryöwäämisen yrityksestä", lisäsi hän sitten ja kyyneleet pyöriwät hänen silmissään.
"Nyt minä uskon puheenne todeksi; ollaan ystäwät ja weljet", sanoi
Heikki, puristaen miehen kättä ja hänenkin silmässään pyöri kyynel.
* * * * *
Käräjät tuliwat ja Heikki meni haastettuna lain eteen wastaamaan ensimäisestä juowuksissa olostaan. Nimismies oli kantajana, ja Lewenius, Longman ja Rommander oliwat kutsutut wierasmiehiksi—kuinkas muutoin.
Heikki tunnusti, tuomarin kysyessä, olleensa kowasti juowuksissa; wieraitamiehiä ei tarwittu ja oikeus tuomitsi syytetyn juopumisen sakkoon.
"Sen siitä nyt sait … olisit ollut niinkuin ihmiset", sanoi
Rommander, kun Heikki tuli lakituwasta.
"Hym! Enhän toki kuitenkaan ole ketään yllyttänyt muita ihmisiä ryöwäämään" sanoi Heikki kylläkin pisteliäästi.
"Mitä?" kysyi Rommander punastellen.
Heikki ei wastannut mitään, käweli waan pois. Sakotettuna miehenä tuli nyt Heikki kotia. Kuitenkaan ei häntä otettu tylysti wastaan, sillä hänen waimonsa tiesi miehellänsä olewan sekä tahtoa että woimaa pitämään lupauksensa, ettei hän koskaan enää ole juowuksissa. Tämä waimon ystäwällisyys ja luja luottamus antoi Heikille uutta intoa ja woimaa lupauksensa täyttämisessä.