Silläwälin oli wieraan papinkirja tullut. Se oli yhtäpitäwä omistajansa kertomuksen kanssa. Sen nähtyänsä sanoi Heikki: "Olette totta puhunut. Minä huomaan, että teillä on rehellinen luonne, mutta että puute, kärsimykset ja wiettelykset owat saattaneet teidät harhateille. Tekisinhän aiwan wäärin, jos rupeaisin teitä, itsekin samanlaisesti rangaistuna kuin tekin, syyttämään rikoksen yrityksestä. Kun meillä kerran on ollut woimaa rehelliseen tunnustukseen, niin minä toiwon, että meillä on myös woimaa elämän parannukseenkin", sanoi Heikki.
Tämän jälkeen syleiliwät nämä kaksi rikoksellista toisiansa. Se ei ollut mikään ulkokullattu syleileminen, sillä se tapahtui kummankin tunteen pakosta ja kumpikin heistä tunsi sydämessään halua ruweta elämään uutta, parempaa ja laittamatonta elämää.
No, niinhän se oli. Molemmat oliwat rehmineet, koettaneet ja yrittäneet. Toinen oli yksinkertaisena kansan lapsena koettanut täyttää welwollisuuksiaan, mutta erehtyi pyrinnöissään ja toinen oli saanut haistaa ammattikunnan monipuolisia hywiä ja huonoja puolia, ja siinä oli hän oman löyhäperäisyytensä wuoksi ollut joutumaisillansa hirweimpään rikokseen mitä ajatella woipi. Olihan kummallakin syytä weljestyä ja pyrkiä nousemaan ylös lankeemuksistaan.
"Kuinka se nyt oikeastaan on? Mikä on teidät estänyt perustamasta omaa liikettänne, kun kuitenkin olette kyllin kykenewä ammattiinne?" sanoi eräänä kertana Heikki kirjansitojalle, joka ahkerasti puuhaili työnsä kanssa.
"Mikäpäs muu kuin wiina. Kaikki ammattini mestarit owat tunnustaneet minut mitä parhaimmaksi työntekijäksi ja ammattini tuntijaksi, mutta juoppouteni tähden ei ole yksikään heistä minua woinut kauwan tykönään pitää, eikä minulle mitään arwoa antaa. Sentähden olen joutunut kaikkien hylyksi, ja siltä on täytynyt minun yrittää yhtä ja toista ammattiini kuulumatonta tointa, saadakseni jotakin perheeni elatukseksi ja toimeen tuloksi", selitti hän.
"No mutta, ettekö woi nytkään jättää pois tuota turmelewaa juomaa?"
"Usein olen yrittänyt sitä tekemään, mutta aina on yritykseni huonosti käynyt."
"Mutta jos nyt taasen yrittäisitte; olisihan meitä nyt kaksi samanlaista yrittäjää ja me woisimme olla toinen toisellemme awuksi", sanoi Heikki ja katsoi miestä silmiin.
"Minä tahdon taasen koettaa ja yrittää. Jumala sen tietää, että rakastan waimoani ja lapsiani, mutta woimaa ei minulla ole ollut seisoa himoani wastaan", sanoi mies ja kyyneleet nousiwat hänen silmiinsä.
"Rukoilkaamme Häneltä woimaa hywiä aikomuksiamme toimeen pannaksemme, jolla on sekä halua ja tahtoa meitä auttaa synnin loasta; hänen awullansa woimme me woittaa kaikki kiusaukset", sanoi Heikki wakawasti.