"Kyllä se on … en minäkään ole tämmöistä ennen nähnyt … onhan se niinkuin Raappasen pyry, josta wanhat ennen niin paljon kertoiwat", sanoi emäntä.
"Raappasen…! Minkälainen se oli?" kysäsin minä.
"Wanhat kertoiwat, kuinka kerran oli ollut ankara pyry, jolloin Raappana niminen mies oli kuollut tuolle taipaleelle … kunhan waan ei taas jonkun onnettoman käwisi samoin", selitti emäntä.
"Oli warsin hywä, kun osaannuitte meidän mökkiimme—siellä ulkona ei olisi nyt mikään hauska olla", sanoi isäntä.
"Tunnen suurta tyytywäisyyttä ja kiitollisuutta, kun niin on käynyt. Hewonenkaan ei olisi kauwan enään jaksanut ja itsellänikin oli tosi edessä", sanoin wastaukseksi.
Pikku Tiina oli tullut likemmäksi minua. Hän hypisteli takkini liewettä ja katseli suurilla sinisillä silmillänsä wiehkeästi minua silmiin.
"En minä ole paha teille", sanoi hän.
"Senhän minä tiedänkin, ettei pikku Tiina ole paha", sanoin, ja nostin tytön polwelleni.
"Minä osaan jo lukeakin", sanoi hän towin päästä.
"Oletkos siinä taas…" murahti isä.