"Minkälaisella?"
"Niin nuorella … sikiö wielä."
"Warmaan uumertui hän noita luodewesiä kahlatessaan?"
"Aiwan niin."
"Kuinka hän oli…? Mitenkä te hänet tapasitte?
"Hän oli wiimeiseksi kahlannut ison luoweden yli, jossa oli wettä hänen wyötäriinsä saakka. Sen yli oli hän onnellisesti wielä päässyt, mutta luultawasti oli hän niin kontettunut, ettei woinut enään liikkua, sillä juuri kuin hänen olisi pitänyt kuiwalle nousta, oli hän kaatunut suulleen; siinä hän sitten oli, waikkei siinä ollut wettä kuin pari korttelia; siitä minä hänet tapasin ja otin rekeeni", selitti mies; nyt jo wähän wapaammin.
"Woi raukkaa!—luultawasti te toitte hänet kotiinne?" sanoin minä.
"Toin … kuinkas muutoin."
"Suokaa anteeksi uteliaisuuteni, mutta minun tekee mieleni kysyä teiltä wielä jotakin: onko hän teille tuttu?
"Hänet tunnen liiaksikin hywin", sanoi mies, ja rupesi ääneensä nyyhkimään.