"Sepä minusta onkin paha, että niitä niin paljon… Eihän tiedä montako kellokaan on", sanoi Sydänmaan Jussi.
"Niin, mutta 'siprut' minusta owat huonot… Eihän noissa ole kuin suoria piiruja rinnan ja ristissä … mikä noista selwän…?" säesti eräs tyttö siihen.
"Mutta uskokaapa jos tahdotte, niin minä olen ennenkin nähnyt semmoisen kellon—lautamiehellä se on—jossa oli samanlaiset siprut kuin tuossakin ja minä opin ne aiwan pian ymmärtämään", sanoi eräs tyttö.
"No mitenkä?"
"Minä lähdin ykkösestä lukemaan ja luin: yks, kaks, niin kauwan kun tulin sille kohdalle missä wiisari oli", selitti tyttö.
"No, mutta woisihan tuossakin samoin tehdä", sanoi se tyttö, joka oli kelloa ihannellut.
"Mikäpä olisi, ettei saattaisi."
"Kyllä se on siewä kello. Katsokaapa tuota pikku wiisaria tuossa pikku taulussa … tuossa alhaalla … näettekö…?"
"Menee niin että näkee."
"Näkeehän tuon … hywin näkeekin."