"Käy sinä siellä, käy sinä täällä."
"No antakaahan nyt toki puhua."
"Puhu nyt sitten."
"Kun minä etelässä käwin, niin siellä minä kummallisen kellon näin … tuo ei ole sen rinnalla wielä mikään", sanoi Tiitus.
"No annapa paukkua, minkälaisen kellon sinä siellä näit."
"Se oli semmoinen, semmoinen——se löi kuuteen kulkuseen yhtaikaa ja se löi kaikki tiimat ja minuutit. Siinä oli taulu ammeenpohjan ja heilarin lantti saawinpohjan kokoinen. Se tiesi wuodet, kuukaudet, tunnit, minuutit ja sekulit. Sitä ei tarwinnut wetää kuin kerran wuodessa ja … ja sehän nyt wasta koreasti löi … mitäs tuo tuommoinen."
"Mikä se sekuli on?" kysyi joku.
"Etkö sinä sitä wielä tiedä…? Se on tuo sukkela wiisari tuossa pikku taulussa … alhaalla tuossa … ymmärrätkö?—tuo joka tuossakin on olewinaan."
"Missä näit semmoisen kellon?" kysyi suntio.
"Jywäskylässä; siellä näkee jos mitä."