"Hywää huomenta, Kolinen! Saanhan minäkin tulla tapuliin", sanoi hän iloisesti.
"Etkä saa."
"No miksen…? Minä soittaisin teille awuksi", sanoi Tiitus ällistyksissään.
"Waikka mitä tekisit, niin et saa."
"No miten? Sanokaapas."
"Eihän sinne kaikki … ja mitäpä sinulla siellä tehtäisiin— walehtelijalla", sanoi suntio totisesti.
"Kah, kun on kärtynen!" sanoi Tiitus ja heitti koko tapuliin pääsemisen hitolle. Hän kääntyi aiwan wälinpitämättömän näköisenä pois ja alkoi muiden kanssa iloisesti hölistä muita asioita.
Paljon oli tapuliin luwatuita, mutta paljon enemmän luwan saamattomia. Toiwon ja ilon hohde loisti luwansaaneiden kaswoilla; oikein he käsiään hykerteliwät pelkästä ilosta ja malttamattomuudesta.
"Woi, woi kun tulisi aika!" sanoi eräs poika käsiään hieroen ja hymyssä suin.
"Niin aika'… Mitäs kello nyt onkaan?" sanoi Tiitus ja silmäili heti sitä paikkaa, missä tuo kiistanalainen kaaleppikello oli illalla oikein= ja wäärinpäin riippunut. "Eihän sitä ole enään koko kelloa … eihän se waan ole lakannut käymästä?" lisäsi hän sitten ja kääntyi kysywästi suntioon päin.