"Wai oliko..?" Sittenhän kello heti halkeaisi kuin nauris."
"Niinköhän?"
"Etkö tuota wielä tuohon ikään tiedä? Sitenhän monta edellistäkin kelloa on haljennut."
"Jonkun karwan wuoksiko waan?"
"Juuri niin. Kun joku hius tahi muu karwa sattuu kielen ja kellonlaidan wäliin, niin raks, ja kello on halki."
"Sillä laillakohan tosiaankin entiset kellotkin owat särkyneet?"
"Aiwan sillä tawalla … mokomat ajattelemattomat menewätkin turwakko kädessä kellon laitaa silittelemään, niistä sattuu jäämään joku karwa laitaan, siihen paikkaan, johon kieli lyöpi, ja heti on wahinko walmis."
"Jopa se olisi kumma."
"Mikä kumma se on.—Paljon kummempi on se, kun monta syltä isoja malmimöhkäleitä halotaan siten, että pannaan waan yksi ainoa hiuskarwa päälle ja siihen lyödä mähistetään isolla moukarilla, ja malmimöhkäle halkeaa kuin mikäkin lasipelti", selitteli suntio toimessaan.
"Minä arwasin, että kello on tämmöisten ilmojen wallitessa kowasti kuurassa ja sen wuoksi otin tämän hamppuwaatteen, että saan kuuran pyyhkiä pois, sillä se kowasti huonontaa kellon ääntä. Joutaahan se ensi kertaa soidessansa kuulua kaikessa woimassaan", jatkoi hän sitten.