"Kyllä sitä ei ole tuommoista kelloa isolle matkaa——ei ainakaan näissä piirteissä… Aiwan myötäänsä korwat lummessa kihisee", sanoi suntio soiton loputtua.
"Onpahan kuin tuossa… Ei minun ainakaan tarwitse tuon wuoksi korwiani tukkia", sanoi Tiitus.
"Kuulitteko? Hän on häwytön ja kiero mies… Parjaa oman pitäjän kelloa … onko mokomampaa kuultu?" sanoi suntio.
"Hywä kello—awullinen", sanoi joku joukosta.
Sen jälkeen rupesi suntio taasenkin kelloa pyyhkimään hurstiriewullansa.
"Pyyhkikää mitä pyyhkikää, mutta särkyy se tuokin kello kuin särkyykin … eikä siihen ole kauwankaan", pisti taasenkin Tiitus nokkansa wäliin.
"Mistä sen tiedät?"
"Mönkän muori on nähnyt unta, että se särkyy."
"Joka untansa uskoo, se warjoansa pelkää."
"Woithan, Tiitus, antaa kellon ja Kolisen olla rauhassa", sanoi eräs wakawan näköinen mies.