"Woi, woi, woi, woi! Auttakaa, auttakaa; auttakaa Jumalan tähden minua poloista—auttakaa hywä mies minua waiwaista", pyyteli Heikki.
"Mikäs on hätänä, onko jalka poikki wai?" sanoi mies kohdalle tultuansa, katsella töllistellen ympärillensä.
"Ei jalassa ole mitään wikaa, waan minä en muuten pääse tästä ylös", sanoi Heikki sammaltaen.
"Ahaa! Eikö sen pahempaa? Sitten on parasta että pitää wähän hajusuolaa nenän alla, niin pian siitä mies toipuu. Kyllä minulla itsellänikin on useammasti kuin yhden kerran ollut niin raskas pää, että on täytynyt maantien ojaan maata panna, enkä ole koskaan sen parempaa apua tarwinnut kuin hiukan hajusuolaa", puhua höwelsi mies läheten samassa Heikkiä.
Samassa siwalsi hän ojan partaalta pitkän liekouneen kekäleen, joka siihen oli jäänyt jostakin sammuneesta nuotiosta.
"Kas tässä! Tämäpä sattui niinkin kutsuttu … tämmöistä se juuri ollakin pitää", sanoi mies, pistäen samassa kekäleen hiiltyneen pään Heikin nenän eteen.
"Anna minun olla pilkkaamatta ja auta minua ylös ja kärryihin, jos olet kristitty ihminen; muutoin kuolen minä tässä wiluun", koki Heikki toimittaa.
"Wai wiluun! Näytpä, weli kulta, sillä waralla ottaneen lämmintä sisällesi, ett'et suinkaan hewillä wiluun kuole. Oi weikkonen! Useanlaisessa tilassa ihmisen pitää olla, ennenkuin se wiluun kuolee. Mutta lempo wieköön! Olethan kankea kuin pölkky, kuinka sinua woisi ylös saada", touhusi mies koettaen Heikkiä kääntää watsaltansa seljälleen ja katsella wilkuillen ympärillensä.
"Anna minun olla rauhassa", sanoi Heikki.
"Kas niin, wai rauhassa! Pyysithän minua itseäsi pystykokoon auttamaan, mutta mitenkä tuommoista tönkkiä auttaa, joka on kankea kuin puu; täytyy ensin wähän hieroa, että hiukankaan notkistuisit, ja sitten…"