Noita puhuessaan alkoi mies tukkia käsiään Heikin taskuihin.
"Roswo, ryöwäri! Heitä minut rauhaan", koki Heikki sanoa.
"Wai niin, wai roswo ja ryöwäri! No, olkoon menneeksi, en minä semmoisista nimityksistä tule pahemmaksi enkä paremmaksi, sillä olempa usein ennenkin jos jonkinlaisia nimityksiä kuullut. Kuitenkin tuntuu tämä teidän nimityksenne hieman sopimattomalta mielestäni, kosk'ei minulla ole sen pahempaa tarkoitusta, kuin että ottaa teidän rahanne itselleni, joita minä paremmin tarwitsen kuin te; muutoin en luule niitä niin paljon olewan, että teidän niiden tähden tarwitseisi kinnistellä ja melua nostaa. Muutoin annan teille sen neuwon, että pidätte pienempää suuta, ettei minun tarwitse ryhtyä siihen ikäwään keinoon, että jollakin tuntuwalla tawalla täytyisi teitä waientaa."
Näitä puhuessaan oli mies käynyt kowemmasti Heikki raiskaan käsiksi. Mutta waikka Heikki olikin siinä tilassa, ettei hän woinut seisoalleen nousta, oli hän kuitenkin niin paljon tointunut, että hän teki woimallista wastarintaa maassakin maatessaan tuolle luwattomalle anastajalle. Hän koki pysytellä aina watsallaan, ja milloin hänen hätyyttäjänsä yritti pistämään kättänsä hänen taskuihinsa tai poweensa, tarttui hän woimakkaasti hänen käteensä, ja tällä tawalla oli hän monta roswon yritystä turhaksi tehnyt. Muutoin oli Heikki warowaisuudesta pannut rahawähänsä liiwinsä powitaskuun, josta, kun kaikki waatteet oliwat lujasti kiinni napitetut, niitä oli waikea käsiinsä saada.
Tällä tawalla temmeltäessä oli kulunut aikaa. Selwästi tunsi Heikki, että hän ajanpitkään joutuisi tappiolle, sillä ei ollut enään napissa muuta kuin liiwi, jota anastaja pyrki kaikin woimin repimällä auki saamaan.
Nyt tuli asialle aiwan toinen käänne. Sillä juuri kuin Heikki oli uupumaisillaan alinomaisesta rynttäyksestä, ilmestyi tienaukialle neljä miestä. He tuliwat samalta päin kuin hänen hätyyttäjänsäkin ja meniwät nähtäwästi edessä päin olewaan kirkonkylään. He tuliwat käyden, ja heti ensi silmäyksellä huomasi tulijain olewan herrasmiehiä, sillä heillä oli kokoon käärityt sateensuojat käsissä, sillä sade oli nyt jo lakannut.
Heti kun ryöwäri näki nuo tulijat, heitti hän Heikin rauhaan: "Nuo saakelin roistot", mumisi hän ja syöksyi metsään.
Nyt oli Heikki päässyt pälkähästä, mutta pian huomasi hän joutuneensa ojasta allikkoon. Selwästi tunsi hän tulijain joukossa oman pitäjänsä nimismiehen ja suurin surmin ei hän olisi tämmöisessä tilaisuudessa ollessaan tahtonut tawata häntä. Ennen hän olisi tahtonut kymmenen kertaa mieluummin olla metsässä ryöstettynä, kuin tässä paikassa, kunhan waan ei nimismies olisi häntä nähnyt. Hän kääntyikin poispäin tiestä, koettaaksensa, eikö tämä keino eksyttäisi nimismiehen huomiota.
Tulijat lähestyiwät Heikki raiskaa, jonka sydän löi kowasti.
"Mitä eikö tuossa ole juopunut mies tien wieressä?" sanoi nimismies kohdalle tultuansa.