"Siltäpä se näyttää; talonpoika arwoltansa, luulen ma", sanoi toinen.
"Joutawiahan weli Lewenius puhuu, sillä eihän siwistyneitä ihmisiä koskaan tuommoisessa tilassa tawata; se sinun olisi pitänyt tietämän ja silloin ei tämmöisissä kohtauksissa pitäisi tulla kysymystäkään muusta kuin talonpojasta", sanoi nimismies puoli tuimasti.
"No, älähän nyt kiiwastu. Enhän ole muuta sen pahempaa tehnyt kuin waan sanonut mitä miehiään tuo raakalainen tuossa on", sanoi Lewenius.
"Sen sinä oikein sanoit, sillä ei ole mitään raakuutta werrattawana talonpojan raakuuteen; katsokaas tuota nyt tuossa", sanoi eräs möhömahainen mies huonolla ruotsinwoittoisella murteella; hän näytti joltakin käsityöläiseltä.
"Oikein, weli Rommander, oikein" sanoi Lewenius ja kaikki rähähtiwät sillä sukkeluudella nauramaan.
"Siinä on talonpoikainen siwistys oikeassa karwassaan, ottakaa nyt hywät herrat oppia tuosta, joka tuossa on; hehän kehuwat itsellään olewan siwistystä" sanoi Rommander.
Hänen nimenä oli ennen ollut Rommakko, mutta kun hän oli saanut kisällikirjan, oli entinen nimi hänestä ruwennut tuntumaan raa'alta, sen wuoksi oli hän nimensä muuttanut latina=päätteiseksi.
"Mitä, kuinka? Minä luulen tuntewani tuon miehen tuossa. Eihän hän waan ole Keron Heikki tuolta Sydänmaan kylältä? sanoi nimismies, ikäänkuin ei hän olisi kuullutkaan Rommanderin wiimeistä puhetta.
"Hänkö, joka puuhaa lainakirjastoa Sydänmaan kylään?" kysyi Longman.
"Hänenpä juuri luulen tuon miehen olewan", sanoi nimismies ja alkoi käwellä Heikin luokse.