"Niin, niin, semmoisia he oliwat. Koko ajan owat he warastaneet kortteja ja meitä tappuuttaneet; näinhän minä nytkin, että Longman warasti", sanoi Rommander.
Ei ollut wielä Rommander'in lause loppunut, ennenkun Lewenius oli hyökännyt Longman'in kimppuun. Kun Rommander näki, että hänen osaweljensä tämän=yöllisissä tappioissa joutui nyrkkitaistelussa Longman'in kanssa häwiölle, hyökkäsi hänkin Longman'in kimppuun.
"Tiedä huutia; ethän ole sen parempi kuin wiheliäinen Rommakko——ulos minun huoneestani!" karjui nimismies, riuhtoen samassa Rommander'ia irti temmeltäwästä ryhmästä.
Pikemmin kuin nimismies arwasikaan, antoi Rommander hänelle semmoisen läimäyksen, että lensi tuotakin tuokemmaksi seljällensä, saaden, kaatuissaan tuolin kulmaan, ison haawan poskeensa. Siihen hyppäsi Rommander wielä peittomaan puolituperruksissa olewaa nimismiestä.
Silläwälin antoi Longman Leweniukselle oikein oikeasta kädestä kuka käski. Luisewista nyrkeistään jakeli hän semmoisia iskuja, ettei Lewenius parka kerinnyt mitään yrittämäänkään puolustukseksensa: hänellä oli kylläksi työtä kaatumisestaan, nousemisestaan ja taasenkin kaatumisestaan. Silloin sai Lewenius Longman'in ja nimismies Rommanderin edestä.
Kun toinen pari selwisi ensimäisestä törmäyksestään, ryhtyi sekin samaan leikkiin. Siitä syntyi semmoinen ryhmä ettei kirjan=oppineetkaan olisi siitä mitään selwää saaneet. Annettiin waan oikeaan ja wasempaan ja wiimeiseltä huoliwat he wiisi kuka heistä mällin sai; kunhan waan annettiin ja saatiin, sama se. Wihdoin sai Lewenius wasemmalle siwullensa semmoisen huimauksen, että häneltä katkesi pari kylkiluuta. Tämän perästä ei hän enään kyennyt ottamaan ja antamaan, eikä nousemaan ja kaatumaan, waan hän jäi siihen makaamaan, mihin hän wiimeksi kaatui. Siinä hän sitten surkeasti walitteli ja woiwotteli. Toisetkin oliwat saaneet ja antaneet kylläksensä, ja hekin lakkasiwat tuosta sekanaisesta riehunnasta. Yksi ja toinen uupui heistä ja pian oli jokainen jossakin huoneen sopessa lattialla nukkumassa.
Ei ollut hauska näkö nyt tuossa äsken niin siistissä huoneessa. Huonekalut oliwat hujan hajan kumossa ympäri huonetta, useimmat pirstaleiksi muserrettuina. Särkyneitä lasien ja wesikannun palasia oli ympäri lattiaa, ja särkyessään oliwat ne sisällyksensä holwanneet lattialle kaiken muun hywän lisäksi. Tämän kuwan täydentää nuo lattialla hujan hajan makaawat miehet, jotka seljällään ollen syltä leweällä kuorsaten wetelewät hurskasta unta.
* * * * *
Melkein kohta kun nuo siwistyneet herrat oliwat lähteneet Heikki=raiskan tyköä pois, heittäen hänet wiheliäiseen tilaansa, tuli muutamia saman pitäjään miehiä paikalle. He tunsiwat kohta Heikin ja laupiaan samaritaanuksen tawoin auttiwat he hänet ylös tuosta tukalasta tilasta ja weiwät kanssansa kylään.
Kowaa omantunnon tuskaa kärsi Heikki sinä yönseutuna, jona hän oli yötä kirkonkylässä, palatessaan tuolta onnettomalta kaupunkiretkeltä. Tuntui siltä kuin kaikki helwetin liekit olisiwat kaikella woimallaan walahtaneet hänen päällensä, polttamaan ja ahdistamaan häntä. Likelle kolmeakymmentä ikäwuottansa oli hän kunniansa ja ihmisyytensä säilyttänyt, ja sen nojalla oli hän ihmisenä säilyttänyt wähäpätöisen arwonsa yhteiskunnan jäsenenä ja perheen isänä. Kaikki oli nyt mennyt, kaikki kadotettu. Hän oli alentunut luontokappaleen tilaan, rypemään tienwieressä, kykenemättä auttamaan itseänsä, ja tämän kaikki oli aikaansaanut itsensä ja maailman perinpohjainen tuntemattomuus. Kuinka hän woipikaan nyt seisoa ihmisien edessä, kun hän oli näin pahoin tahrannut omantuntonsa ja ihmisellisen arwonsa; mitä sanoisiwat he hänelle, eikö jokaisen huulilla ollut pilkkahymy katsellessa häntä? "Kuinka woinkaan mennä siweän waimoni luo, joka on sanomattomasti luottanut minuun, ja toiwonut minusta niin paljon? Ei, ei, minä en mene sinne, minä en woi näyttääntyä yhdellekään ihmiselle, sillä minä en woi wastata heille——ei, minä menen—mutta mihin minä menisin, sillä kaikkialla on ihmisiä ja minä en saa omaatuntoani pois tyköäni—— huonosti on asiani, yritinpä wielä mihin yritinkin. Ei ole muuta neuwoa kuin koettaa nousta lankeemuksestaan ja parannetulla elämällä koettaa takasin woittaa ihmisyyttään ja kaikkea mikä kadotettu on", mietti ja ajatteli Heikki.