Alakuloisena päästeli Heikki hewostansa ja laitteli sille tallissa syötäwätä. Hitaisesti purki hän sitten kuormansa ja kantoi aittaan; sen tehtyään meni hän tupaan, riisui waatteensa ja istui nolona penkille.
"Mikä sinulle, hywä ystäwä, on tullut, sanohan nyt toki, muutoin minä tulen kowin lewottomaksi?" sanoi waimo, tullen lempeän näköisenä hänen luoksensa ja istuen hänen wiereensä penkille.
"Woi eukko kulta, minä olen ollut silmisikana juowuksissa tällä matkallani", sanoi Heikki wärisewin äänin.
"Se oli sangen pahasti tehty, ukko kultani…! Jouduitko huonoon seuraan, jossa petyit tekemään tuon rikoksen?" sanoi waimo kauhistuen.
"Ei mikään seura eikä kukaan yksityinen ole minua pettänyt eikä wietellyt… Itse minä olen waromattomuudellani itseni pettänyt", sanoi Heikki surumielin.
"Parasta on, että lähdemme kamariin keskustelemaan; lapset rupeewat saamaan huomiota", sanoi waimo hiljaa.
Ja he lähtiwät kamariin.
"Kerro minulle awomielisesti kaikki, minä kuuntelen", kehoitti osanottawa waimo.
Ja Heikki kertoi pienimmätkin kohtaukset perinpohjaisesti, mitä hänelle matkalla oli tapahtunut.
Tyynenä, wakawana ja maltillisena kuunteli waimo kertomuksen erityisseikkoja miehensä tunnustawassa kertomuksessa, sanomatta sanaakaan sinne tai tänne sen hywistä tahi huonoista puolista.