"Anna, rakas Hannani, minulle anteeksi! Minä woin wakuuttaa sinulle, että se oli ensimäinen ja wiimeinen kerta. Minä tahdon wastaisella elämälläni sowittaa mitä nyt rikkonut olen", sanoi Heikki murtuneella mielellä kertomuksensa loputtua.

Waimo nousi ylös. Sanaakaan lausumatta kiersi hän kätensä miehensä kaulaan. Kauwan oliwat he siinä puhumatta mitään; he eiwät woineet puhua, sillä kummankin tunto oli kowasti liikutettuna.

Wiimein oikaisi waimo itsensä suoraksi.

"Totta kyllä on, ettei hywää mainetta ja nimeä saawuteta yhtä pian kuin menetetään, mutta minä luotan sinuun, minä tunnen sinut ja toiwon … Jumalan awulla on se onnistuwa.—Wäärinhän—kowin wäärinhän se olisi, ellen sinulle anteeksi antaisi… Silloinhan lisäisin kiwiä kuorman päälle ja sinulla näkyy olewan kuormaa kylliksi… Kaikki unhotettu ja anteeksi annettu… Unhottakaamme molemmin puolin mitä tapahtunut on ja alkakaamme uudestaan…——Mutta sinä olet kowin wäsynyt ja uupunut … tarwitset lepoa…—se oli waan arwaamattomuudesta tullut hetken hairahdus…—kyllä sinusta wielä mies tulee… Pane nyt waan maata ja lewähdä", puhkesi waimo wiimein puhumaan, ja hän katsoi miestään niin lempeästi silmiin.

"Niin, eikö sinulla ole nälkä?—en ollut muistaakaan—syö nyt ensin ja pane sitten lewähtämään", jatkoi waimo ja rupesi sitten laittamaan kiireesti ruokaa kamariin.

Heikin syödessä meni waimo tupaan. Hän otti kaupunkituliaiset esille ja rupesi niitä jakelemaan lapsille.

"Äiti, äiti, onko isä kipeä, onko…? sanokaa, äiti", uteli yksi ja toinen lapsista.

"Olkaa nyt waiti! Isä on tosin wähän kipeä, mutta kyllä hän pian paranee. Olkaa nyt waan kauniisti ja hiljaa, että isä saapi wähän lewätä", sanoi äiti lapsilleen, jaellen heille makeisia.

Muiden tuliaisien joukosta löysi Hanna sen pullon, jonka kauppamies oli Heikille antanut matka=ewääksi ja josta hän matkalla ollessaan tuon turmansa oli saanut. Oitis otti hän pullon käteensä ja riensi sen kanssa kamariin.

"Eihän tämä sinun lääkepullosi ole hetikään puolillaankaan ja yhtäkaikki se on sinut semmoiseen wiheliäisyyteen saattanut.—Etkö maista tästä wähäsen, että wirkistyisit?", sanoi waimo naurussa suin.