"Rauhoittukaa nyt, äiti. Asia ei ole niin suuri kuin teille on tahdottu uskotella. Kylmästä sateesta wilustuneena, on hän wäristessään ottanut wähän kauppamiehen lahjoittamasta ewäspullosta ja tottumaton kun on, oli hän wähän huumaantunut; siinä kaikki", selitti Hanna säwyisästi.
"Kumpahan olisi sanasi tosi … kumpahan olisi siinä kaikki.—Mutta minä pelkään. Pitkällisessä elämässäni olen minä tullut siihen kokemukseen, että kun kerran joku pahatyö on aljettu, harwoin on siinä kunnialla woitu peräytyä", puheli mummo tytisten.
"Minä en pelkää, äiti, ensinkään… Minä tunnen hänet… Hänessä on kyllä miestä … olkaa, äiti, aiwan huoletta … ettekö ole hywin wäsynyt…? Minä laitan ruokaa, että saatte syödä.—Lewätkää tässä kamarissa yötä. Heikki tarwitsee lepoa… Hän on wäsynyt matkasta", puheli Hanna, koettaen kaikki asiat parhain päin kääntää.
"Minä en woi nyt syödä enkä lewätä. Murhe on nykyään ollut leponani ja kyyneleet ruokanani. Kuitenkin on sydämeni saanut paljon lohdutusta toiwowasta puheestasi … kun sinä, lapseni, jaksat toiwoa, syttyy toiwon kipinä minunkin wanhaan sydämeeni. Jumala teitä siunatkoon ja auttakoon. Rukoilkaa Häneltä woimaa uuteen elämäänne, Hän woipi teitä auttaa."
Näin sanoen lähti mummo mennä könttyröimään omalle mökillensä, jossa hän wähillä waroillansa elää kitusteli erään pienen tyttösen kanssa, "sillä", kuultiin hänen usein sanowan, "ei hän tahdo elää kenenkään rasituksena".
Heikki oli kuullut joka sanan waimonsa ja anoppinsa keskustelusta. Tämä pani hänen sydämensä uudestansa kowan koetuksen alle. Hän tiesi anoppinsa waatiwan paljon. Tähän asti oli hän pysynyt ihmisenä ja tuo waatelias anoppikin oli ollut hänen elämäänsä ja käytökseensä tyytywäinen, wieläpä maininnut usein kiitoksellakin siitä. Hän, joka oli tähän saakka pitänyt wäwyänsä ihmisenä ja welwollisuutensa täyttäwänä perheen isänä ja luottawasti toiwokkaana ilolla katsonut heidän sopusointuista elämänsä edistymistä—hän oli tuon lankeemuksen tähden ruwennut näin äkkiä wäwystänsä tuolla lailla ajattelemaan.—Hywä Jumala! mitä muut wähemmin hywää ajattelewat ja toiwowat ihmiset hänestä sitten ajattelewatkaan?
Tämmöisiä ajatuksia ja tunteita risteili Heikin sielussa yhtenä pyrynä. Näitä mietteissään tuli hän semmoiseen sielun tuskaan, että oikein henkeä ahdisti ja tuskanhiki walui ruumiista. "Joko se ryökäle on nyt tullut…? Woi hywä Jumala mihin minun lapseni piti joutua!" soiwat katkeamatta ukkosen jyrinänä hänen korwissaan ja nämä anopin sanat tuntuiwat huutawan tuomiota ja anteeksi antamattomuutta. Kauwan sai lempeä ja anteeksi antawa waimo lohdutella murtunutta miestänsä, ennenkuin tämä woi wähänkään rauhoittua. Pyhänseudun waimonsa kanssa puheltuansa ja yön lewähdettyänsä oli hän kuitenkin jo paljon lewollisemmalla mielellä.
* * * * *
Näin oliwat asiat Heikin yksinkertaisessa kodissa, mutta kuinka paljon toisin oliwatkaan ne nimismiehellä. Nimismiehen waimo ei saanut unta koko tuona wiime yönä silmiinsä, sillä kaikki elämän warjopuolet astuiwat nyt täydessä peloittawassa haamussaan hänen silmiensä eteen. Hän oli ensimmältä elänyt onnellista perhe=elämää miehensä kanssa, ja rauha ja rakkaus oli wallinnut heidän wälillänsä. Mutta nykyään oli hänen miehensä ruwennut kowasti juomaan ja tämä näytti pilaawan ja turmelewan kaikki. Juomatoweriensa kanssa oli nimismies melkein joka ilta yhden tai toisen luona juomassa ja mässäämässä, joissa tiloissa ei korttipeliäkään unhoitettu. Tämän tähden ei hän ollut paljon koskaan yötä kotonansa, sillä wasta muiden ihmisten ylös nousun edellä wetäysi hän kotiinsa noilta retkiltänsä. Usein hän weti perässään juomaweikkonsa iltasilla kotiinsa, jossa sitten usein pidettiin melkein samankaltaista melua kuin wiime yönäkin.
Usein oli waimo koettanut miestänsä siweästi ja hiljaisesti muistuttaa ja waroittaa tuommoisesta sopimattomasta elämäntawasta, mutta hän waan ärtyi ja suuttui siitä silmittömäksi. Tämä teki heidän wälillänsä elämän raskaaksi ja kylmäksi, ja lisäsi wiheliäisyyttä wiheliäisyyden päälle. Sentähden heitti hän kaikki nurkumiset ja pyytelemiset pois ja koetti siweyden hengessä hiljaisuudessa kärsiä kaikki, waikka kyllä oli sydän täysi ja kipeä. Jokapäiwäisen toimeentulon lähteet supistuiwat supistumistaan ja usein sai perhe kärsiä puutosta wälttämättömimmistäkin elämän tarpeista, sillä niukat wirkatulot eiwät riittäneet ankaran juomisen ja korttipelin ohessa jokapäiwäisen elämän kohtuullisimpiinkaan waatimuksiin.