Iloisella ja keweällä sydämellä lähti Heikki ajelemaan kotiinsa. Sinne päästyänsä oli lempeä waimonsa häntä wastaan ottamassa, waikka oli jo jotenkin myöhäinen, sillä waimo oli walwoskellut ja odotellut miestänsä kotiin tulewaksi.

"No, mitenkä nyt olet onnistunut, onko tullut rahoja?" kysyi waimo huoneesen tultua.

"Paremmin kuin osasimme aawistaakaan; minulla on koossa jo yli kolmensadan markan", sanoi Heikki.

"Meidänkö panemaimme rahain kanssa?"

"Ilman niitä. Meidän lupaamamme rahat tulewat siihen lisäksi", sanoi
Heikki.

"Jopa nyt oli kumma! semmoisen tapauksen perästä niin paljon rahaa…
Sillähän saa jo melkoisen kirjaston", sanoi waimo.

Heikki kawahti waimonsa kaulaan. "Ihmiset näkywät jo suurimmalta osalta minulle anteeksi antaneen", kuiskasi Heikki siinä ollessaan waimollensa ja kyyneleet herahtiwat hänen silmiinsä.

Ennen joulua oli Heikin lainakirjaston rahastoon kerääntynyt niin paljon lisiä, että siinä oli nyt ummelleen neljäsataa markkaa. Hän lähti nytkin kaupunkiin, ostamaan kirjoja kirjakaupasta puuhaamaansa lainakirjastoon, sekä toimittamaan muitakin asioitansa. Hän meni saman kauppiaan luo, jonka kanssa hän oli ennenkin kauppaa käynyt, ja siinä hän sai majapaikan nytkin niin kauwaksi kuin hän kaupungissa wiipyi. Mutta nyt ei Heikki ottanutkaan kauppamiehen tarjoamia maja= ja kaupantekiäs=ryyppyjä, eikä tarjottua matkapulloakaan, ja sitäkös muutosta kauppamies suuresti ihmetteli. Awosydämisesti kertoi Heikki silloin, minkä wahingon tuo wiimein saatu matkapullo hänelle teki ja että hän täst'edes aikoo wälttää semmoisia tapauksia. Kauppamies, kuultuansa Heikin päätöksen, ei pitänytkään sitä pahana, kehoitti waan häntä pysymään päätöksessään ja antoi hänelle runsaasti muita kaupantekiäisiä.

Heikin tarkoitus oli saada lainakirjasto woimaan joulunpyhiksi, jolloin olisi niin paljon aikaa lueskelemaan. Hän oli kuullut, että isolle kylälle oli ilmestynyt eräs kuljeskelewa kirjansitoja ja sentähden oli hän kiirehtinyt kaupungissa käymistään, saadaksensa hänellä kirjat sidotetuksi ennen joulua. Kirjansitoja oli saanut kuulla, että tuolla syrjäkylällä oli tukulta sitomistyötä, sentähden tuli hän Heikin luo, ennenkuin tämä osasi aawistaakaan.

"Hywää päiwää! Onko tämä Keron talo?" kysyi hän huoneesen tultuaan.