Isäntä ja emäntä huomasiwat nyt, ettei se sowi ensinkään, ellei ruweta kutsumaan useammasti kuin tähän asti pitäjään herraswäkeä heille wieraiksi. Tyttäretkin owat jo aikaisia ihmisiä ja siwistyneitä, he tarwitsewat siwistynyttä seuraa.

Näitä miettiessä ja tuumiessa huomasi isäntä, ettei heillä ollut wielä kaikki niinkuin olla pitäisi. Hän oli herrastaloissa käydessään nähnyt, että useankin niiden salin pöydällä oli kasoittain kirjallisuutta; wieläpä niitä oli hyllyillä ja kaapeissakin; sanomalehtiä oli myös. Minkälaatuista tuo kirjallisuus sitten oli, siitä tiesi Kaaperi aiwan wähän. Syy tähän tietämättömyyteen oli selwä: Kaaperi ei monasti ollut katsonut koko elämässään minkään kirjan sisään, sitä wähemmin niiden, joita hän oli nähnyt herrastalojen pöydillä. Alunpitäin oli hän ollut niin kankea lukemaan, että hädin tuskin ripille pääsi, ja sen jälkeen unoutti hän senkin wähän taitonsa niin ettei saanut luetuksi muutoin kuin kehnosti tawaamalla ja silloinkin usein nurin päin.

Waikka siis isäntä selwästi tunsi, ettei hänellä itsellään suinkaan ole mitään kirjallisuuden tarwetta, piti hän sen hankkimisen heidän taloonsa kuitenkin sangen tarpeellisena, muun kotiwäkensä ja wierasten wuoksi. Sillä mitä esimerkiksi sanoisiwat ja ajattelisiwat herrassäätyiset wieraat, kun ei talon pöydällä olisikaan mitään hupaista ja siwistäwää lukemista.

Oitis rupesi Kaaperi tuota tuntuwaa puutetta poistamaan. Asiantehden lähti hän kaupunkiin ostamaan kirjoja. Siellä walitsi hän niitä oman älynsä ja aistinsa mukaan. Hitaasti ja kauwan tawaili hän niiden kirjojen nimilehtiä, joita kirjakauppias hänelle esitteli, mutta mikään ei Kaaperille kelwannut ja yhden ja toisen pois pantuaan sanoi hän wiimein: "Ei nämä kelpaa; ne pitäisi olla noin tuommoisia iloisia, hupaisia ja hyödyllisiä".

Ikäänkuin kyllästyen Kaaperin hitaaseen ja pitkälliseen walikoimiseen,
toi kirjakauppias esille, noin pilanpäiden waan, Kokkikirjan,
Unikirjan, Arpukirjan, korttitemppujen selittäjän, Sibillan= ja Martti
Zadekin pojan ennustukset, Pitkän pienan ja Hookanan pojan nä'yt.

"Tämän hupaisempaa ja hyödyllisempää kirjallisuutta ei meidän kirjakaupassa ole", sanoi kirjakauppias.

"Minkälainen niiden minkin nimi on?" kysyi Kaaperi hätäisesti.

Kauppias luetteli nimet.

"Ne minä otan. Meillä tarwitaan kokkikirjaa ja toiset tuntuwat niin hupaisilta", sanoi isäntä ja niin ne kaupat syntyiwät. Puoli wäkisin sai kauppias työnnetyksi wielä Kaaperille juuri painosta ilmestyneet Kiwen Nummisuutarit, kehuen sitä kirjaa sangen wiehättäwäksi ja hupaiseksi teokseksi. Samalla matkalla tilasi Kaaperi myös erään sanomalehden, jota ei wielä ennen koskaan oltu Kämälässä nähty.

Kyllä nyt oli Kaaperilla, kotiin tultuansa, panemista salin pöydälle. Hän sijoitteli kirjastonsa riweihin ja sanomalehdellä oli myös oma paikkansa.