* * * * *
Kun Liila ja Alma oliwat nyt tulleet naimaikään, täydennettiin heidän pukunsa täydelliseksi. Heillä ei ollut tähän saakka ollut hattua, mutta sekin puute korjattiin. Ne piti olla komeat, korkeat ja kaikin puolin uuden ajan mukaiset. Tämä oli wiimeinen tehtäwä Kämälän isännän suuressa perheensä siwistämistyössä.
Nykyaikainen säätyläisnaisien ja neitien puku ei näytä heidän säädylleenkään juuri miellyttäwältä, mutta kun nuo talonpoikaiset tytöt pukiwat päällensä kaikki rynttynsä ja hetaleensa ja kun he wiimeiseksi pistiwät päähänsä tuon korkean ja höyhennetyn törelön, näyttiwät he kaikelta muulta kuin ihmiseltä, ehkä parhaiten apinalta. Mutta nyt he luuliwat wasta olewansa täysin siwistyneitä.
Isäntä tuli nyt hywin araksi tytärtensä kunniasta. Kun hän oli wiimeisen täydennyksen tehnyt heidän siwistämistyössään, niin ei ollut hywä liketä oman säätynsä tytärten ja poikain heitä. Joe isä sai tietää, että joku oli heistä jotakin semmoista puhunut, joka ei ollut hänen mielestään niinkuin sen olisi pitänyt olla, saiwat he heti isännältä kuka käski ja samassa ilmoitti hän puhujalle ankarin sanoin, minkä weroinen hän heidän suhteensa oikeastaan oli. Kuinka arka hän tytärtensä kunniasta oli, olkoon esimerkkinä siwumennen mainittuna, että kun isäntä ja emäntä kutsuttiin erään kerran pappilaan nimipäiwille, eiwät he menneet sinne ensikään sen wuoksi, kun ei oltu kutsuttu heidän tyttäriänsä.
"Siitä sen näkee kuinka alhaisella kannalla kirkkoherrakin wielä on, kun ei ymmärtänyt kutsua meidän Liilaa ja Almaa; semmoisten seuraan ei kannata mennä", sanoi isäntä.
Tekipä Kämälän isäntä parannuksia wielä talossaankin. Hänellä oli pari isoa aittaa, joiden suurista hinkaloista yksi ja toinen alkoi jäädä tyhjäksi. Tämä seikka harmitti isäntää kowasti, sillä hän ei woinut noiden tyhjien hinkaloiden wuoksi wiedä ketään aittaansa katsomaan wiljawarojansa. Tämän epäkohdan korjasi hän siten, että rakennutti tyhjiin hinkaloihin toisen pohjan niin ylös, ettei jäänyt partaita pohjan alipuolelle kuin pari tuumaa. Näiden pohjien päälle pani hän täysinäisistä hinkaloista jywiä sen werran, että ne näyttiwät olewan wiljaa kukkurapäänä.—tämä oli Kaaperin wiimeinen taloudellinen parannus.
Kun isäntä oli tällä tawoin saanut perheensä ja itsensä siwistämistyön päätetyksi sekä taloutensa ulkoa ja sisältä mieluiseensa ajanmukaiseen woimaan, ruwettiin nyt Kämälässä elämään myötäänsä suurta herras=elämää. Tähän saakka teki talonwäkikin joskus työtä, jos kohtakin jo pitkät ajat oli koettu talon ja omaa kunniaa ylläpitää herrastelemisella. Kaikki työnteko jätettiin nyt pois, sillä olihan se heidän mielestänsä sopimatonta niin rikkaille ja siwistyneille ihmisille kuin he muka oliwat. Isäntäkään ei johtanut töitä, eipä edes käynyt päin perin katsomassakaan, waan kaikki sai jäädä palkollisten ja palkkamiesten haltuun.
Wierasteleminen tuli nyt Kämäläisten päätehtäwäksi, sillä joko he oliwat muilla wieraina taikka muut heillä. Wierasten waralta tuotiin kaupungista enemmän kaikenlaisia hienoja ja hywiä syötäwiä ja juotawia. Kun entiset loppuiwat, noudettiin heti toisia. Eihän toisin sopinut ollakaan, sillä kuinkas muutoin olisi arwonmukaisesti woitu ainaisia arwokkaita wieraita kestitä.
Läheltä ja kaukaa käwi nyt wieraita Kämälässä; ajoiwatpa tawasta isännän tuttawat herrat kaupungistakin koettelemaan tuon hywän isännän ja oiwan talon wieraanwaraisuutta ja eipä heillä liene ollut koskaan syytä katua kauppojansa. Herraswäkeä ne oliwatkin Kämälän wieraat, ainoastaan aniharwalla rikkaammalla talon isännällä ja emännällä oli se onni, että he tuliwat joskus kutsutuiksi Kämälään wieraiksi.
Paikkakunnalla oli eräs waranimismies ja ruotsinkieltä taitawa maakauppias. Molemmat oliwat naimattomia miehiä. Tämä kauppias oli joku aika takaperin perustanut maakaupan pitäjääseen. Hän ei ollut paikkakunnasta kotoisin ja mistä hän oli, sen ties taiwas, sillä sitä ei sanottu alhaisille. Hän oli aika keikari ja luikertelewa kielastelija. Näytti siltä, että hän oli käynyt kaikki maailman rannan hywät ja huonot koulut. Luomisensa puolesta oli hän kaunis mies ja orastawa Napoleonin parta ei suinkaan rumentanut hänen kauniita, melkein naisellisia kaswojansa. Waatteuksestaan piti hän niin erinomaista huolta, ettei niissä saanut olla ainoatakaan rikkaa eikä tomun hiukkasta. Paikkakunnan räätälit eiwät hänelle ensinkään kelwanneet, waan kaikki waatteukseensa kuuluwat kappaleet tilasi hän kaupungin mahti= ja muotiräätäleiltä. Tämän tähden oli hän hienommin pyntätty herra kuin koskaan ennen oli paikkakunnassa nähty. Juhlatiloissa piti hän aina yllään hännystakkia ja hansikoita käsissään. Tämmöinen pukine oli maaseudun kansalle outo ja moni yksinkertaisuudessaan luuli, ettei kauppiaalla ollut waatetta kylläksi, ja sentähden on muotiräätälin täytynyt tehdä noin waillinainen puku— tuota noin, semmoisen kuin kankaasta on saanut.