"Enpä minä ole mokomampaa jywäin paljoutta milloinkaan yhdessä talossa nähnyt", lisäsi hän sitten, ja—kuinka lienee niin sattunut—surwasi hän samassa paksulla kuhmusauwallansa lähimpänä olewaan ruishinkaloon. Sauwa kopsahti niin umpinaisesti ja salaperäisesti johonkin kowaan esineeseen. Kaikki tuliwat hämilleen tuon oudon sattuman tähden, eiwätkä ymmärtäneet mitä se merkitsi, mutta tuhkan harmajana seisoi isäntä äänetönnä, sillä hän kyllä oiwalsi, mikä tuohon kopsahdukseen oli syynä.
Mutta mitä? Kaukalosta rupesi kuulumaan outoa ritinää ja ratinaa, jywät rupesiwat wähitellen waipumaan alas, ja muksis—pudota rymähti tuo korkealle tehty toinen pohja jywineen päiwineen alas. Tomu pölähti kattoon niinkuin paksu sawupatsas ja lahot puun pirstaleet lenteliwät ympäri aittaa.
Lähellä hinkaloa seisowa tehtaanomistaja säikähti niin kowin tuota outoa rymäkkää, että hän lähti hyppyyn niinkuin noidan nuoli. Siinä hoijakassa ei hän joutanut suurin eteensä katsomaan, jonka seurauksena oli se, että hän ensimäisessä käänteessä löi päänsä hinkalon nurkkaan, niin että paikalla kiuwahti seljälleen kuin auskari. Muut myös säikähtiwät tuota outoa tomahdusta, mutta kun he eiwät olleet lähellä waipuwaa hinkaloa, eiwät he arwanneet pakoon lähteä.
Pian toipui kuitenkin pullea tehtailija.
"Saakurin perttana! Mitä tämä meno merkitsee?" sanoi hän ensimäiseksi ja hyppäsi ylös.
Tottuneena käytännölliseksi mieheksi, meni hän isännän luokse, joka waljuna seisoi wielä särkyneen hinkalon wieressä, ja sanoi:
"Mitä ihmettä tämä on? Selittäkää.".
"Li-lienee pohja pettänyt", änkytti isäntä.
Tehtailija hyppäsi heti hinkalon partaalle katsomaan, ikäänkuin peljäten, että tuo kelpo wilja huilaa hänen käsistänsä jollakin käsittämättömällä tawalla.
"Saakurin perttana! Se on kyllä totta, että pohja on pudonnut, mutta tässä on ollut toinen pohja melkein parrasten tasalla ja sen päällä wähän rukiita. Nämä nyt putosiwat yhdessä lyhteessä oikealle pohjalle ja siellä ne nyt owat ruiswähät lahosirpaleitten seassa; siinä koko arwoitus", selitteli wieras.