"Eiwäthän waan kaikki muutkin täydet hinkalot ole samanlaisia", jatkoi hän sitten ja samassa meni hän hinkalolta hinkalolle, töyttien sauwallansa niihin. Kop, kop, kopsahteli sauwa hinkaloiden korotettuihin pohjiin ja muuta toispohjatonta hinkaloa ei ollut koko aitassa kuin nuo kaksi, joissa oli waan wähän jywiä pohjalla.
"Mitäs perttanan peliä tämä on? Te taidatte olla saakurin lysti mies, oikein aika keksijä. Enpä mokomampaa kepposta ole eläissäni nähnyt, mutta en wieläkään ymmärrä mitä tämä tarkoittaa—selittäkää", hölisi tuo irtonaismielinen tehtailija.
Isäntä ei wastannut mitään, heilutteli waan itseään ja syljeskeli pieniä sylkitippoja.
"Jywäkaupan taidamme jättää nyt sikseen, wai mitä isäntä arwelee? Parasta on, että lähden hakemaan wiljaa semmoisista paikoista, joissa ei ole näin isoja warastoita, ehkäpä heillä ei ole kaksinkertaisia pohjia hinkaloissaan", puheli tehtailija edelleen, samassa jätellen kaikki hywästi.
Sitten lähti tehtailija pois ja mennessäänkin nauraa kajautteli hän niin makeasti ja raikkaasti, että ilma raikui.
Tuo tapaus teki kirkkoherraan ja noihin pariin isäntään niin ikäwän waikutuksen, että hekin katsoiwat parhaaksi lähteä pois, sen enempää isännälle asiaansa ajamatta. Isäntä waan jäi ypö yksin seisomaan tuon kowan=onnen tuottaman hinkalon wiereen ja heiluttelemaan itseänsä.
Hinkalon toisen pohjan putoamiseen oli syynä se, että se oli liian heikosti rakennettu. Kun ei sen päälle tullut paljon painoa, luultiin pohjan kestäwän kohti warustuksilla. Molempien pohjien wäliin suljettu ummehtunut ilma oli lahottanut ensimäiseksi tämän, wiimeksi ja huonoimmin tehdyn ylennyspohjan ja sen wuoksi se ensimäiseksi putosikin.—Tämä oli sama hinkalo, jonka wuotamisesta renki Matti oli isäntää jo muistuttanut.
Niinhän se oli. Pitkät ajat oliwat kaikki talon elinwoimat, maantuotteet, karjan=annit ja rahat käytetty Kämälässä turhan kunnian ja loiston saawuttamiseksi. Kun kerran wanhat warat rupesiwat tirkkenemään eikä tuolle suurelle menolle wastaawia muita tuloja ollut kuin se, mitä maa antaa kowalle työntekijälle, niin kiireesti alkoi talo kallistua häwiötänsä kohden. Walhetornin putoaminen oli tähän käännökseen pahana enteenä ja jywähinkalon waipuminen sen täydellisesti päätti. Walheelliselle perustukselle rakennetut laitokset oliwat nyt tarkoituksensa täyttäneet. Ne lienewät tuoneet taloon lyhyttä kunniaa, mutta nyt alkoiwat ne opettamaan, kuinka waarallista ja pian sammuwaa walheella saatu kunnia on.
Tosin käwiwät kauppias, nimismies ja maanmittarin apulainen wielä joskus talossa ja kehuiwat tyttäriä kauniiksi, mutta heidän käyntinsä harweni harwenemistaan ja wiimein eiwät he käyneet ensinkään. Tosin käwi wielä jonkun aikaa Kämälässä kaukaisempiakin wieraita, mutta heidänkin käyntinsä harweni sitä myöten kuin wieraanwaratkin wäheniwät. Tosin astuiwat tyttäret wielä kynnykselle, mutta yhä harwalukuisemmiksi käwiwät sen kaunistuksen ihailijat. Tosin kehui isäntä wielä joskus taloansa, elämäänsä, rikkauksiansa, perheensä siwistystä ja ylewyyttä, mutta yhä harwemmat sitä uskoiwat, sitä wähemmin ottiwat siitä minkäänlaista waaria.
Waikka Kämälässä koetettiinkin wielä tämmöistä näennäistä ylewää lewollisuutta ja arwoa pitää yllä, ei kuitenkaan heillä ollut oikeata rauhaa, sillä sydämessä oli jotakin kalwawaa. Isäntä oli useinkin harwapuheinen ja ajatuksiinsa waipuneena. Wierastelemisissa käyminen ylewien, wanhain ystäwiensä luona harweni harwenemistaan ja hännystakkia ei hän juuri usein pannut päällensä.