Eipä kummakaan, jos wähän alakuloiseksi wetikin. Olihan kaksi heidän kunniapylwäistänsä sortunut ja tullut kaiken maailman pilkan ja naurun esineiksi. Saattoipa isännällä olla muitakin syitä alakuloisuuteen. Eihän häneltä woinut olla salassa, kuinka täpärällä heidän ennen niin loistawa taloutensa oli. Rikkautensa nojalla oli hän riidellyt itsellensä luultua kunniaa, arwoa, mainetta ja ylhäisien ystäwyyttä, mutta kun rikkaus loppuu, loppuu ystäwätkin ja kaikki on silloin kadotettu.
Paitsi näitä huolien syitä, tuli wielä päälliseksi se onnettomuus, että Liila rupesi kitumaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista ruokahalua ja hän laihtui, kuihtui ja kalpeni kalpenemistaan. Isäntä käwi hänen tähtensä useat kerrat lääkärin luona ja tämä määräsi monikertaan Liilalle lääkkeitä, mutta niistä ei ollut minkäänlaista apua. Lääkäri wihdoin rupesi ihmettelemään tuota itsepintaista tautia ja waati että sairas tuotaisiin hänen tutkittawakseen. Isäntä koki hänelle selittää, kuinka heikko sairas on ja sen wuoksi ei woi häntä niin pitkiä matkoja kuljettaa. Siihen se asia sitten jäi.
Näin kaikkein surujen, murheitten ja waiwain rasittamina kului Kämäläisten aika edelleen ja emäntä suri kauniin ja siwistyneen tyttärensä sairaloista tilaa niin että oli henkensä heittää.
Jonkun ajan kuluttua tapahtui Kämälässä uusia kummia. Liilan sairaloisuus oli kehittynyt siihen määrään, että hän erään waimoihmisen kanssa sulkeentui wihdoin erityiseen huoneeseen. Ei tiedetty astuiko hän sinne mennessään kynnykselle, mutta se waan on warma, että kahden sijasta tuli wihdoin tuosta suljetusta huoneesta kolme henkeä.
Ei ollut tuosta tapauksesta kulunut wielä täyttä puolta wuotta, kun
Alma teki samat temput.
Tämmöiset tapahtumat oliwat aiwan odottamattomat isännälle ja emännälle. He oliwat luulotelleet tytärtensä olewan hywinkin siwistyneitä, jommoisiksi he uskoiwat heidät kaswattaneensa. Tätä tekiwät he siinä toiwossa, että he kerran näkisiwät tyttärensä joidenkin herrojen kainaloisina kanoina ja tuohon se nyt päättyi.
Kowin suriwat wanhemmat turhaksi mennyttä toiwoansa ja lasten sywää lankeemusta. Usea kyläläinenkin teki samaa, säälitellen Liilan ja Alman tilaa, sillä he eiwät ensinkään olisi suoneet, että nuo wiattomat uhrit olisiwat joutuneet wanhempiensa turhamielisen kunnianhimon uhreiksi.
Kowasti masenti tytärten lankeemus wanhempien turhamielisyyttä. He eiwät käyneet enään kertaakaan missään kesteissä, eikä isäntä pannut sen erän perästä hännystakkia päällensä. He wiettiwät yksinäisyydessään surullista ja alakuloista elämää, mutta niin sokeita he oliwat wieläkin, etteiwät huomanneet itsessänsä wikaa ensinkään, waan syyttiwät muita ihmisiä syypäiksi heidän onnettomuuteensa. Miksi piti maakauppiaan ja waranimismiehen olla tuommoisia? Miksi piti walhetornin pudota niin sopimattomalla ajalla ja miksi renki Matti oli niin tyhmä, että hän sen heti ilmoitti? Ja lopuksi: miksi eräs noista toiskertaisista hinkalon pohjista oli niin huonosti rakennettu, että se sortui juuri tuolla hetkellä? Semmoisia kysymyksiä risteili heidän sieluissaan, mutta siellä ei koskaan herännyt semmoisia kysymyksiä: minkätähden olemme olleet turhamaisia? Miksi olemme lapsiimme istuttaneet turhan kunnian ja tyhmän korskeuden tawoittelewia waarallisia siemeniä ja siten syösseet heidät perikatoon?
Tämän erän perästä ei Kämälässä käynyt ainoatakaan herrassäätyistä wierasta, eikä kukaan kehunut tyttäriä kauniiksi, eikä pyytänyt heitä omaksensa. Heille kelpasi nyt jo halwemmatkin wieraat ja warsin tyytywäisiä oliwat he, kun joku kansalainen tuli heille ja koki lohduttaa heitä onnettomuudessaan.
Tähän ei wielä Kämälän onnettomuus päättynyt. Jonkun ajan kuluttua lewisi pitäjässä se yhtä outo kuin odottamatonkin uutinen, että wiime pyhänä oli kuulutettu pakkohuutokaupalla myötäwäksi Kämälän maat ja mannut, kilut ja kalut kirjoineen ja karjoineen. Tämä sanoma tuntui monestakin pitäjäläisestä kowin kummalta, sillä he eiwät olleet milloinkaan missään yhteydessä Kämäläisten kanssa, että olisiwat tulleet tuntemaan talon todellista sisällistä tilaa. He oliwat luulleet talon waroja ja rikkauksia loppumattomiksi, nähdessään sitä tuhlaawaa elämää, mitä Kämälässä jo kauwan aikaa oli pidetty.