Niin sitä mentiin kylän läpi, tehden arwosteluita kaikista, mikä waan silmään pisti.
Kämälän arwostelijat eiwät luulleet puheensa kuuluneen kenellekään muille kuin heille itselleen, mutta niin ei kuitenkaan ollut, sillä Kaaperi kuuli jokaisen sanan.
"Wai niin! Wai on niin pieni asunto, ettei tarwitse molempia huoneriwejä asumukseen … semmoisiako ihmiset meidän talosta ajattelewat? Odottakaapas, kyllä minä korjaan tämän epäkohdan, sillä minä en salli, että minusta ja minun talostani huonosti ajatellaan, koska kylläkin käsitän tehtäwäni ja olen paljon etewämpi kuin moni muu", mutisi Kämälän nuori isäntä itseksensä.
Jotenkin tyytymättömänä, kärtyisenä ja käskewänä palasi hän tuolta tarkastusretkeltänsä kotiinsa. Oli siksi wielä warhainen, ettei wäki ollut kerinnyt mennä töihinsä.
"Renki Matti sawea nostamaan, Kalle noutamaan hiekkaa ja pikku Mikko menköön käskemään muurarin tänne … oletteko kaikki ymmärtäneet?" määräili nuori isäntä.
"Kyllä, kyllä, isäntä, mutta mitä nyt muurausaineilla ja muurarilla tehdään?" sanoi renki Matti wiattomuudessaan ja astui lähemmäksi isäntää.
"Sinun asiasi ei ole sitä tietää … tee sinä waan, mitä käsketty on", sanoi Kaaperi jotenkin tylysti.
"Kyllä, isäntä", sanoi Matti; hän lähti ja samoin muutkin käsketyt.
Ne työmiehet, jotka eiwät wielä olleet saaneet määräyksiä päiwän tehtäwistään, saiwat nyt käskyn ruweta rakentamaan rantapytingin wuolien päälle lawoja ja telineitä tornien perustamista warten. Mitäpä siinä oli: käydähän käsketyn pitää.
Tuota pahaa ja ikäwää tornitonta asiaa oli nyt auttamassa kaikki talon työwoimat. Telineitä salwettiin, sawea, hiekkaa ja tiiliä wedettiin, aineitten kylmettymisen estämiseksi kiehui kodan muuripata piikojen toimesta myötäänsä, muurari muurasi niin että talwi=ilmallakin hiki päältä lähti——mitä, kyllähän wäkewällä waltaa on ja "saahan ruoka syöpiä, helisewä hyppääwiä". Pian oli rantapytingin katollakin kolme komeaa tornia—walhetornia.