'No, ota nyt, se liewittää suruasi', sanoi naapuritalon mies ja tarjosi taasenkin pulloansa.
Minä maistin wähäsen.
'Ota nyt enemmän … mitä se tuon wertainen', sanoi naapuri, eikä ottanut tarjoamaani pulloa takaisin.
Minä otin toisen kerran ja pullautin suuni melkein täyteen.
Hetken päästä rupesi sydän=alassani tuntumaan niin hywältä. Kierteli ja lämmitti niin somasti ja murheeni tuntui todellakin liewenewän. Minä rupesin iloisesti puhelemaan towerieni kanssa, eikä kowin pitkää aikaa kulunut, ennenkuin minä jo naurahtelinkin.
'Eikös ole nyt jo wähän parempi?' kysyi naapuri naurahdellen.
'On, on … paljonkin parempi on … nyt on hywä, mutta annasta wielä siitä pullosta', sanoin minä ja ojensin käteni pulloa wastaan=ottaakseni.
Naapuri antoi pullon. Sen saatuani kallistin minä siitä niin paljon, että suuni tuli täyteen kuin puhuttu rakko.
'Kas niin! Nyt se tepsii—mies hänestä tulee kuin tuleekin. Minä takaan, ettet wähän ajan päästä tiedä koko surustasi pukin rippiä', wakuutti naapuri.
Nyt muuttui tilani aiwan toisenlaiseksi. Silmänikin kirkastuiwat niin, että olisin woinut wäittää näkewäni waikka kiwen läwitse. Koko maailma näytti niin waloisalta ja puhtaalta, etten semmoista muista sitä ennen koskaan nähneeni. Kaikki matkasuruni ja huoleni, entiset kärsimiseni ja ponnistukseni katosiwat tuokiossa mielestäni kuin tina tuhkaan ja nyt olisin mennyt waikka maailman ääriin. Ymmärrykseni selkeni mielestäni niin waloisaksi ja käsittäwäksi, etten koskaan ennen ollut asioita niin selkeästi ymmärtänyt enkä käsittänyt. Tässä walossa huomasin, ettei tämä maailma olekkaan niin paha ja suuri waiwanpesä kuin olin itselleni uskotellut, kunhan waan ymmärtää siitä oikein nauttia. Turhaan niitä, näenmä, huolia ja murheita kantaa, ajattelin minä.