"Tuo tuntuu minusta hywin kummalta … eihän kaswoissanne ole mitään ulkonaista haawaa", arweli lukkari.
"Minä löinkin kaswoni pudotessani waan ruohokenttään ja sentähden ei tullut haawaa", selitti waimo.
"No, sillä tawalla se on woinut olla mahdollista, mutta kowa tärähdys se on ollut, koska kaswot owat noin kowin turwottuneet. Kun ei ole mitään awonaista haawaa, on paras, että noudatte apteekista korttelin lyijywettä ja rupeatte sillä hautelemaan. Kastelkaa sillä moninkertaisia puhtaita liinariepuja ja pankaa turwotuksen päälle; kun kuumenewat, waihtakaa toiset. Sen keinon olen minä useinkin nähnyt auttawan tuommoisissa tapauksissa", sanoi lukkari ja lähti pois.
Mies käwi heti noutamassa lyijywettä ja rupesi hautelemaan waimonsa turwonneita kaswoja.
"Tuntuupa heti pakotusta helpottawan", sanoi waimo, kun oli muutamia kertoja kääreitä muutettu.
"Sepä olisi kowin hywä asia", sanoi mies.
"Mitä sinne kirkkoon kuului?" kysyi waimo hiljaa.
"Minä löysin siellä keinon kipeälle omalletunnolleni. Jumala on minulle kaikki anteeksi antanut, sen tunnen selwästi, ja ihmisetkään eiwät näytä minua enää sormellansa osoittawan, eikä niin tutkiwasti katselewan", sanoi mies.
"Sepä on sangen hywä asia. Minä pelkäsin pahinta, kun sinä olit niin kowissa omantunnon waiwoissa.—Pääsitkö sinä ehtoolliselle, niinkuin aikomuksesi oli?"
"Pääsin. Kirkkoherra oli niin lempeä. Hän on hengen mies ja hän osasi tunkeutua sieluni sisimpiin osiin; minä tunnustin hänelle kaikki", sanoi mies.