"Woi sinua, Matti, mitä teit; miksi häwäisit itsesi ja minun", sanoi waimo ylös makuultansa hypähtäen.
"Minun sydämeni oli niin täysi, etten olisi huolinut, waikka koko maailma olisi saanut tietää, kuinka kelwoton mies minä olen ja kuinka häwyttömän työn olen tehnyt. Luulenpa, etten olisi rauhaa ja sowintoa käsittänyt, ellen olisi niin tehnyt.—Ei, ystäwäni, sinun kunniasi tullut sen kautta poljetuksi, sillä eihän sinulla mitään rikosta ole. Minun wikani ja syyni se on kaikki, että olen näin tärkeällä eronhetkellämme saanut niin katkerasta murheenmaljasta maistaa.—Älä minua nyt wäärin ymmärrä, rakas Mari", selitti mies.
"Woihan sinulla olla oikein, mutta kuitenkaan en olisi suonut muiden ihmisten saawan meidän wälisiä asioita tietoonsa", sanoi waimo.
Kun he näin puheliwat keskenänsä, tuliwat matkatowerit heidän majataloonsa. Jokainen heistä oli hywäsestään pöhnässä. Nämä oliwat semmoisia wahwoja sieluja, jotka oliwat myötäänsä humussa, eiwätkä tulleet tuon kummemmiksi, waikka oliwat niin paljon ottaneet, että melkein wiina suupielistä ulos läikkyi.
Hoiperrellen astuiwat he tuttawiensa luo.
"Kas waan! Täälläpä taitaan olla akkoja hoitelemassa. Taisipa se käydä lujemmasti kuin luultiinkaan, koska kääriskellä pitää.——No, no, pian ne sentään noin pikku wiat paranee ja sitten on kaikki taas entisellään… Mutta mitä! Niinhän sinä olet happaman näköinen kuin hapan silakka… Taitaapa taas, luulen ma, matkahuolet rasittaa, mutta otappas tästä, niin kyllä huolet haihtuwat", sanoi eräs heistä, tarjoten Matille wiinapulloa.
"Matkahuolet eiwät minua niin paljon rasita, mutta tehty rikokseni paremminkin… Enkä minä huoli teidän wiinastanne", sanoi Matti.
"Älä nyt ole olewinasi.—Ota nyt waan, niin saat pian nähdä, että mielesi taasen äkkiä wirkistyy", tyrkytti mies.
"En huoli, waikka teillä olisi ammeessa ja kauha partaalla", sanoi
Matti lujasti eikä ottanut wastaan tarjottua pulloa.
"No, minkä wuoksi et ota?" kysyi tarjooja jotenkin tuimasti.