Kerrankin, kun hän taas oli kaupungista palannut, huomasi wieraaksi tullut naapuri hänen olewan pahalla tuulella ja kysyi siihen syytä.
"Tässä käypi mureheksi kun noita lapsia tulee niin paljon—; mikä ne kaikki jaksaa elättää", sanoi isäntä.
"Kuinka paljon niitä sitten nyt jo on?"
"Kolme, ja jos niitä wielä tulee lisää, mihin sitten joudutaan?" sanoi Kaaperi heikon waimonsa kuullen, joka tuskin oli lapsiwuoteestansa noussut.
Waimon kädet walahtiwat ikään kuin herwotonna alas. Hän huohotti ja hengitti niin raskaasti, että rinta aaltoili kuin myrskyn käsissä riehuwa meri.
"Tuo meidän isäntä on niin kummallinen", sanoi nuori, kaunis emäntä ja poistui wapisewana ulos kamarista.
* * * * *
On kulunut aikaa useampia wuosia ja aikahan tekee muutoksia ihmisten elämässä ja muutoksia oli se tehnyt Kämälässäkin. Kämälän isännän ja emännän wanhimmat lapset, tyttäret, oliwat kohta aika=ihmisiä ja isäntä ja emäntä oliwat nyt aiwan yksimielisiä kaikissa pyrinnöissään. Tätä muutosta oli olleet monet syyt rakentamassa, mutta erittäinkin yksi.
Lasten kaswaessa oliwat Kaaperin nurkumiset naimiseen menostaan ja perillisten karttumisesta kokonaan jääneet pois, kun hän niistä oli löytänyt uuden ylpeilemisen aiheen. Hänellä itsellänsä oli muka siwistystä, siewyyttä, rikkautta ja arwoa enemmän kuin yhdelläkään muulla paikkakunnassa. Tottahan hänen lapsensakin oliwat parempia kuin muiden ihmisten lapset.
Eräänä kertana kutsui isäntä emännän puheillensa ja rupesi selittämään, kuinka heidän nyt muka pitäisi ruweta kaswattamaan lapsiansa arwonsa mukaisiksi. Kun emäntä tämän kuuli, ei hänen ilollansa ollut rajoja. Pitkällinen erimielisyys oli tehnyt elämän hänelle raskaaksi ja sietämättömäksi, mutta nyt näytti uusi parempi elämä alkawan, kun miehensä alkoi huolia heidän lapsistaan eikä enää katsonut niitä kuormaksi. Emäntä kiepsahti miehensä kaulaan ja siinä hän sitten nyyhki. Woi kuinka onnelliseksi hän nyt tunsi itsensä.