"Siltä minustakin tuntuu", sanoi nimismies. "Mikä pakko hänen olisi ollut omia rahojansa salaa pois viedä ja tuolla tavalla kaappiansa myllätä?" sanoi nimismies.
Sitten lähdettiin pois tuosta ilkiön hävittämästä paikasta, jatkamaan kalunkirjoitusta.
"Minusta näyttää siltä kuin leski jäisi aivan lumelle suin. Häneltä on erikoinen omaisuus varastettu, hänellä ei ole saamisia, hänellä ei ole muuta kuin vähäinen osa irtaimeen! Tämä on kummallista ja selittämätöntä", arveli nimismies.
"Minulta on ryöstetty vielä paljon jalompaa ja kalliinpaa, kuin maallinen tavara onkaan; minulta on ryöstetty — kunnia, minua on soimattu varkaaksi, jota en olisi uskonut saavani kuulla lankoni Laurin suusta", sanoi leski värisevin äänin.
"Niin. Se oli minustakin liian rohkea ja törkeä syytös!" sanoi nimismies.
"No en ininä häntä nyt niin todesta sanonut, minä arvelin vaan", sanoi
Lauri.
"Arvelun nojalla ei pidä koskaan toista ihmistä syyttää niin törkeästi. Lauri, Lauri! Sinä ehkä tietäisit tämän solmun selittämiseksi sanoa jotakin muutakin kuin paljaita arveluita, mutta nyt ne ovat salatut ja minä vaikenen", sanoi leski särkynein äänin. Nimismies katsoi kiinteästi Lauriin, joka tuli levottoman näköiseksi, lesken noita puhuessa.
"No ei tässä siis tule leskelle mitään, ei edes eläkettäkään, hänen täytynee lähteä pois talosta yhtä tyhjin käsin kuin minunkin. Kummallista! — Sekava solmu, mutta ehkä tämä kerran selviää!" sanoi nimismies.
"Noo — jos kohtakaan leskelle ei jää omaisuutta, niin en häntä kumminkaan aja pois talosta; hän jääköön taloon ja syököön talon pöydältä kuolemaansa asti. — Mutta missähän poika Juho on, pitäisi hänenkin mieltänsä kuulustella asiassa; hän se tulee talouden hoitajaksi tästä lähtien", sanoi Lauri.
Kutsuttuna tuli Juho huoneesen.