"Jos ette usko, niin lähtekää katsomaan!" kehoitti leski.
Kaikki lähtivät — Lauri ja poika Juhokin.
Perille päästyä havaitsi jokainen aivan pian lesken puheen todeksi. Huonetten ovissa ei ollut yhtään väkivallan merkkiä eikä kaapissakaan. Sen lukko oli eheä, mutta laatikoissa oli kaikki esineet viskattu sikin sokin ja mullistettu kaikki sekaisin. Kun leski tunnettiin ankaraksi järjestyksen ihmiseksi, älysi usea läsnä-olija, että vieras on kaapilla käynyt ja vienyt rahat.
"Jopa se on ollut rohkea veitikka!" ehätti poika Juho sanomaan, ikäänkuin hänkin tahtoisi yhtyä muiden mielipiteisiin ja tunnustaa varkauden tapahtuneen, ollen samassa niin yhtäkaikkisen ja kylmän näköinen koko asian suhteen, kuin ei se olisi ensinkään häntä liikuttanut.
"Kaikista merkeistä näyttää, ett'ei varas ole ollut outo", sanoi nimismies.
"Niin minustakin näyttää, ja melkeinpä luulen tietäväni kuka varas on", sanoi Lauri.
"No kuka vaan?" kysyi leski.
"Varas ei ole kukaan muu kuin sinä itse. Sinä olet korjannut rahat pois, peläten niiden joutuvan yhteiseen jakoon", sanoi Lauri kylmästi.
Leski vaaleni. Hän tiesi tunnossaan, että tuo raaka syytös oli viskattu aivan syyttömästi häntä vastaan.
"Se syytös on väärä, hirveän väärä", sanoi leski, toinnuttuaan hämmästyksestään.