Luultavasti oli Elsalla ja hänen sulhasellansa tieto siitä rikoksesta, jonka Kanniaisen Juho oli setänsä kuolema-hetkellä tehnyt, ja tuo tieto lienee heille kulkenut setä-Juhon lesken kautta, joka — niinkuin jo tiedämme — usein seurusteli Elsan vanhempien kanssa. Elsa, sulhasineen, piti tuon salaisuuden tarkasti hammastensa takana, heittäen todellakin ajan vastattavaksi ja selvitettäväksi ne kysymykset, joihin heiltä vastausta vaadittiin, ja se ehkä olikin paras keino.
Niin tuo rettelö loppui ja vähitellen joutui koko asia unhotuksiin. Kanniaisen Juhokin rupesi itseänsä sievemmästi käyttämään nuorison joukossa, sillä hän selvästi huomasi, ett'eivät neidet ja toiset nuorukaiset hyväksyneet hänen käytöstänsä. Nuoriso piti taas Juhon ennen pitkää samassa arvossa kuin ennenkin, kun näkivät hänen parantaneen elämänsä.
Kanniaisen Juho rupesi nyt naima-hommaan. Oli pitäjäässä maan valio, rikas talo, jossa oli Kaisa niminen tytär. Hän oli talon haltiain ainoa tytär, vaan ei ainoa lapsi, sillä heillä oli myös yksi poika. Kaisan vanhemmat olivat siivoa väkeä, mutta sen hekin kyllä tiesivät, että he olivat rikkaita. Kun Kaisan isä sattui joskus olemaan vähän hiplakassa, puhui hän silloin, kuinka onnellisen naimisen se saa, joka voittaa Kaisan — sydämenkö? Ei vaan, joka voittaa Kaisan hänen — isältään. Silloin luopuisi muka tuhansia myötäjäisiksi. Hyvin kyllä ymmärrettiin mitä tuohon Kaisan voittamiseen tarvittiin pääasiallisesti, nim. — rahaa — rikkautta. Vaikka he olivat siivoja ja kaikilta kunnioitettuja ihmisiä, täytyy kuitenkin tunnustaa, että heidän katsanto-ja käsitys-tapansa olivat aikojen kuluessa tulleet hiukan itsepintaisiksi ja — teidän luvallanne sanoen — typeriksikin, ja tuo oli tapahtunut heidän rikkautensa vuoksi. Sentähden eivät he koskaan voineet katsoa ihmissydämeen, sillä siinä oli aina edessä joko rikkaus tai köyhyys, joiden tähden ihmiset näyttivät heidän silmissään aina sennäköisiltä, minkälaiset rinta-varustukset kullakin oli. Noiden rinta-varustuksien ylitse katselivat he ihmisiä, niinkuin kuvapatsaita, vaan ei niinkuin eläviä, tunnokkaita ihmisiä. Jos jonkun rintavarustukset olivat tehdyt rikkaudesta, rahasta, tavarasta, viljasta, karjasta, näytti niiden takana olija heistä pitkältä kulta-möhkäleeltä mutta oliko jonkun etuvarustukset raketut paljoista lapsista työstä, vaivasta, hiestä, kärsimyksistä, kyyneleistä ja tyhjistä kukkaroista, silloin ei niiden takana olija Kaisan vanhempien silmissä näyttänyt kuin laho-kannolta, joka saisi mädätä ja kaatua, mitä pikemmin sen parempi, pois tuosta tieltä ja ihmisien vaivoina olemasta. Semmoinen katsantotapa Kaisan vanhemmilla oli. —
Mitä itse Kaisaan tulee, oli hän siveä, helläluonteinen ja kaikin puolin moitteeton tyttö. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, ett'ei Kaisa ollut perinyt vanhempiensa katsanto-tapaa ihmisien tuntemisessa, sillä: "sukuhunsa on suopetäjä" ja "omena ei kauas puusta putoa".
Tuommoiset olivat ne ihmiset, joiden tykö Kanniaisen Juho kääntyi naima-tuumissaan. Edeltäpäinkin jo voimme arvata, että Juhon asiat hyvin menestyivät sekä vanhempien että tytön luona. Olivathan he rikkaita kahden puolen; siinä oli kylläksi, sillä ihmis-sydän, tuo sisällinen ihminen, ei tullut kysymykseenkään kummaltakaan puolelta. Päätä pahkaa tehtiin naima-liitto ja siitä liitosta iloittiin molemmin puolin, mutta iloakin iloisempaa oli Kanniaisella, sillä siellä tiettiin talon jo ennestäänkin suurien varojen saavan tuossa kaupassa runsaan lisäyksen.
Olipa Kanniaisellakin kuitenkin niitä, joita ei enään mitkään ilot iloittaneet. Ne olivat Laurin vaimo ja setä-Juhon leski. Kärsivä äiti-parka tiesi aivan hyvin, ett'ei veriruskea rikos lähde pois eikä lakkaa kostoa huutamasta sillä, jos uutta lisä-rikkautta tuodaan taloon, vaan että siihen tarvitaan totinen katumus ja elämän parannus ja rikoksen sovittaminen; semmoisia ei ollut isällä eikä pojalla, ja siitä ymmärsi, siitä huomasi äiti, että koston käsi ei ollut poistettu, näyttäköönpä elämä kuinkakin loistavalta ja lupaavalta tahansa.
Vainajan leski suri kovin miehensä kuolemaa. Entinen tahi oikeammin nykyinen koti tuntui hänelle kaiken haaran kautta ikävältä ja kolkolta. Hän tiesi ja tunsi selvästi tunnossaan, että hänelle oli tehty paljon vääryyttä: hänen omaisuutensa oli anastettu yhdellä tahi toisella tavalla: hänen rahansa olivat varastetut, ja ett'eivät varkaat olleet mistään muualta kotoisin kuin kotoa, sen hän hyvin kyllä tiesi, sillä hänelle oli jäljestä päin ilmestynyt vissejä merkkejä siihen, vaan ei kuitenkaan niin riittäviä, että olisi asian toteen saanut. Kolkko, raskas oli hänen elämänsä noiden tähden talossa, jossa häntä muka suuresta armeliaisuudesta ylönkatseellisesti hoidettiin ja elätettiin. Hän olisikin jo aikoja mennyt tipotiehensä koko talosta, sillä hänestä tuntui paremmalta elää vaikka kiven raossa kuin tuommoisessa vääryyden pesässä, mutta hänen kälynsä murheellinen ja kituva tila pidätti häntä pysymään paikallansa, sillä hänen kävi kovin sääliksensä käly-parkaansa, jolla ei ollut yhtään ihmistä koko talossa, jolle hän olisi saattanut sydämensä avata.
Mitä siitä oli. Noiden kahden olennon murheellinen ja raskas tila ei voinut vähääkään masentaa sitä iloa, mikä isällä ja pojalla oli taas, kohti tulleen uuden onnen tähden. Kanniaisen talossa oli nyt vaan paljon hommaa tulevien häiden tähden, jotka piti saada komeat jos komeat niin rikkaalle naima-miehelle ja naitavalle kuin heistä kumpikin oli. Mitäpä siitä jos talon emäntä makasikin vuoteessa liikkumattomana ja läheni loppuansa. Mitäpä siitä jos setä Juhon leski olikin iloton ja raskaalla mielellä, sillä hänen rahansa ja muut tavaransa olivat hyvässä tallessa, yllä pitämässä suvun kunniaa, ja toista oli tulossa. Ei nyt joutanut lukua pitämään kahdesta nurrusunterista, he saivat elää ja olla kuten heidän halutti; tässä oli muita parempiakin tehtäviä ja toimitettavia.
Määrätty hääpäivä tuli. Suuri, mahtava ja lukuisa häävieras-joukko kokousi taloon. Vihkimys toimitettiin tavallisilla kirkollisilla menoilla. Sen jälkeen kääntyi parikunta selin salin peräseinään ja hääväki rupesi onnea toivottamaan nuorelle parikunnalle, pappi edellä, muut jäljestä.
Juuri kun onnentoivotus oli alkanut, tuli talon piika-tyttö kiireesti hää-huoneesen ja katseli hätäisesti ympärillensä. Viimein hän sukelsi väkijoukon lävitse erääsen nurkkaan; siellä oli setä Juho-vainajan leski.