Lisää kunniaa.
Niin. Nuot Kanniaisen Juhon häät loppuivat kaikella komeudella ja loistolla. Kaikki vieraat menivät kotiansa tyytyväisinä ja he olivat kaikin tunnoissaan vakuutettuina nuoren parikunnan onnellisuudesta. Kaukaan aikaan ei kylässä puhuttu paljon mistään muusta kuin Kanniaisen häistä. Itse kullakin oli niistä yhtä ja toista muistelemista ja melkeinpä kadehdittiin kylässä niitä onnellisia, jotka olivat noissa loistavissa häissä saaneet vieraina olla. Kun noista häistä ja talon rikkauksista oli kerran ruvettu ylistelemällä puhumaan, oltiin niihin kernaat panemaan lisää, jonka tähden Kannaisisen maine levisi ympäri maakuntia melkein yhtä ihmeellisinä kuin itämaiset sadut. Setä Juhon leski ja hänen nykyisen maanpaikkansa väki eivät vaan ottaneet osaa noihin ylistelemisiin ja imartelemisiin. He pitivät todelliset tietonsa salassa, eivätkä kielineet ja huudelleet niitä muiden tietoon. Kun he sattuivat olemaan niissä paikoissa, joissa puhuttiin ja ylistettiin Kanniaisen rikkauksia, kokivat he hynttiä pois, ett'ei heiltä vahingossakaan olisi päässyt joku varomaton sana, sillä heidän oli vaikea olla muuton totuutta sanomatta. He uskoivat vahvasti, ett'ei Jumala jätä rangaisematta niin hirveää rikosta, joka jo oli kostoa huutamassa heidän ylitsensä. Tuon Kanniaisen nykyisen väärin hankitun rikkauden lisän ja siitä saadun kaksinkertaisen kunnian käsittivät he siltä kannalta, että se kerran oli kantava katkeria hedelmiä. Kun ihmisien ylistykset Kanniaisista kävivät kovin ylöllisiksi, silloin tavallisesti pois lähtiessään sanoi setä Juhon leski mutisten: "aikapa hänen näyttää".
Vaikka setä Juhon leski ja hänen kotiväkensä noin ajattelivat, eivät kuitenkaan heidän aavistuksensa näyttäneet toteutuvan; päinvastoin näytti elämä Kanniaisella vakautuvan. Lauri oli vielä hyvissä voimissa ja hoiti talouden ja muut talon varat entisellä huolella ja tarkkuudella, eikä nuoresta parikunnastakaan kuulunut mitään erinomaisempia. Juhon nuori emäntä hoiti taloutta ja Juho teki tavallista talon työtä ja niin sitä mentiin eteenpäin. Setä Juhon leskikin iloitsi jo sydämessään ja toivoi heidän parantavan elämänsä. Hän uskotteli Laurin muuttaneen ajatustapansa ja rupeavan lapsillensa opettamaan parempia mielipiteitä ja istuttamaan heidän sydämiinsä Jumalan pelkoa, ja niin tavoin tulevan heistä hyviä ihmisiä. Setä Juhon leski ei ollutkaan semmoisia ihmisiä, joilla on ilo toisen vahingosta, ei, vaan hän olisi ennen kaikkea suonut Kanniaisen väen palajavan pois rikokselliselta tieltään, katuvan pahat tekonsa ja sovittavan rikoksensa. Tähän asti oli hän heidät tuntenut semmoisiksi, jotka ihmisten silmissä olivat siivoja, kunniallisia ja arvossa pidetyitä ihmisiä, mutta jotka totuudessa olivat vilppiä ja petosta täynnä, joihin ei entisin mikään parempi tunne voinut siaansa saada, mutta nyt toivoi hän paljon heistä.
Vaikk'ei Kanniaisen Juhon nuori emäntä ollut saanut sen parempaa kasvatusta, oli hän kumminkin hellä- ja siivo-luontoinen ihminen ja hän sai paljon aikaan miehensä hillitsemiseksi. Siivolla, hiljaisella ja lempeällä käytöksellään lannisti hän monta miehensä pahaa taipumusta, ja näyttipä siltä kuin hän olisi todellakin tullut hänen hyväksi enkelikseen. Hänen miehensä kuunteli ja totteli vielä mielellään vaimonsa ystävällisiä neuvoja ja varoituksia, sillä hän ymmärsi ja käsitti ne oikeutetuiksi. Vaikka Juho oli saanut niin pintapuolisen ja väärän kasvatuksen ei hän ollut kuitenkaan tottunut vielä juomaan, joka niin pikaan on monen syöstänyt perikatoon.
Kaiken tuon havaittuaan, rohkeni setä Juhon leski mennä Kanniaiselle.
Heti sinne tultuaan käski hän Laurin ja Juhon kamariin kolmenkesken.
"Ettekö te maksaisi osaakaan minulle takaisin niistä rahoista?" sanoi leski, kun olivat tulleet huoneesen.
"Mistä rahoista?" kysyi Lauri tuimasti.
"Niistä, jotka olette minulta varastaneet", sanoi leski rohkeasti.
"Varastaneet? Milloin sinulla olisi rahoja ollut meidän tai muidenkaan varastaa?" kysyi Lauri kiertelevästi.
"Minun miesvainajani oli yhtä iso perillinen taloon kuin sinäkin ja hänellä oli yhtä paljon rahoja kuin sinullakin ja vielä enemmänkin. Sinä olet vääryydellä anastanut itsellesi kaikki talon yhteiset saamiset ja päälliseksi olette meidän erikoiset rahamme varastaneet ja siten laittaneet minun lumelle suin. Sentähden pyydän teitä, omantuntonne nimessä antamaan minulle takaisin mitä olette vääryydellä minulta anastaneet", pyyteli leski.