"Minäkö? En minä häntä tunne, enkä ole nähnyt koko miestä koskaan", sanoi lautamies säpsähtäen ja hätäyksissään.
"Sepä olisi kummallista, niin kuuluisaa miestä! Minä ajattelen asiaa tämän yön seutuna; huomenna saatte vastauksen. Missä teillä on kortteeri?"
Lautamies selitti missä hän on "sisällä".
"Nyt saatte mennä", sanoi kauppamies ja lautamies meni pois jotenkin sekavalla mielellä, sillä hän oli pyörällä kauppamiehen kummallisten kysymysten vuoksi; velkakirjan heitti hän kauppamiehen haltuun, odottamaan rahoja.
Lautamies tuli maja-paikkaansa ja riisui itsensä hiasilleen. Kun hän oli syönyt evästänsä, haki hän matka-repustansa pitkä vartisen merenvaha piippunsa, pisti siihen kartuusitupakkaa, sytytti sen pitkällä pärevalkeella, ja istui sitten mukavaan nojaan sohvan kannelle, polttelemaan tuota mahti-piippuansa, joka hänellä oli aina mukana. Kun piippu oli juhlallisesti pohjaan poltettu, haki hän esille konjakki pullon ja hyvän paakun sokeria, sitten pyysi hän majatalon emännältä lämmintä vettä ja laseja ja samassa majatalon isäntää olemaan hyvän ja tekemään seuraa hänelle. Emäntä toi sekä vettä että lasit ja pian höyrysi punertava ja voimakas toti-lasi kummankin miehen nenän alla.
Niin teki lautamies majatalossaan ja mahdotonhan olisi hänen, kuuluisan ja rikkaan vieraan ollut olla ilman tuota välttämätöntä sivistysjuomaa ja tarjoamatta sitä majatalonsa isännälle, jos hänen oli mieli arvokkaan miehen nimeä kantaa.
Kun tuolla pienellä seuralla oli toiset lasit puoli tekeissä menossa, astui huoneesen kolme poliisimiestä.
"Pitääkö tässä majaa eräs lautamies Juho Kanniainen?" kysyi eräs heistä, joka näytti päälliköltä.
"Tekö olette Kanniaisen lautamies?" kysyi poliisipäällikkö.
"Minä se olen, teidän mieliksenne", sanoi lautamies, mutta hänen huulensa vapisivat.