Kauppamies piti kauvan kättänsä koholla, odottaen tuota hitaasti lähtevää velkakirjaa. Kun hän viimeinkin sai sen käteensä, silmäili hän sitä. Hänen mustat, tuuheat ja kaarevat kulmakarvansa rypistyivät yhteen myttyyn, katsellessaan velkakirjaa ja koko hänen muotonsa synkistyi, mutta lautamiehen kasvot punastuivat. Kova oli velkakirja, sillä velan ottajana oli allekirjoittanut koko maakunnassa kuuluisaksi tullut ja rikas Kanniaisen lautamies ja takuumiehinä oli varakkaaksi tunnettu, toisessa kaupungissa asuva sorvari, ja sen likitienoolla oleva mahdottoman rikas provasti.
"Miks'eivät takuumiehet antaneet itse teille rahoja lainaksi?" kysyi kauppamies lautamieheltä, ja katsoi häntä tuikeasti ja terävästi silmiin.
"Heillä ei sattunut itsellänsä olemaan rahoja käsillä", vastasi lautamies hymyillen ja punastellen.
"Sitä on minun melkein mahdoton uskoa, mutta miks'eivät he panneet sinettiänsä alle?" kysyi taas kauppamies.
"He eivät sattuneet kotiinsa".
"Missäs he olivat silloin kuin takuunsa kirjoittivat?"
"He olivat matkalla meidän pitäjäässä".
"Soo!" sanoi kauppamies ja katsoi tarkasti lautamiestä silmiin.
Lautamies huokasi keveän huokauksen ja sioitti itsensä vähän toiseen asemaan; nähtävästi oli joku sisällinen tunne ahdistanut häntä, joka tuosta kauppamiehen "soo" sanasta lieveni.
"Tunnetteko paikkakunnassanne erästä miestä, jota kutsutaan
Valvoherraksi?" kysyi kauppamies äkkiä.