Vanhavirka oli poikansa haastattanut kihlakunnan oikeuteen isänsä pieksemisestä. Sentähden lähetettiin hän kiireesti parast'aikaa pidettäviin kihlakunnan käräjiin, johon isä oli jo tullut vastaamaan kirkon varkaudesta.
Nyt tuli Vanhalleviralle kaunista ja uljasta seuraa — oma poikansa ja niin loistavilla matkapasseilla, jotka hänen mukanaan tulivat kaupungista. Olipa poika nyt jo neljänkymmenen mies, vaikka hän oli vielä niin nuori; kuinka korkealle hän voisikaan nousta ennen elämänsä ehtoota?
Isän asia tuli ensinnä tutkittavaksi. Kaikki asianhaarat todistivat Vanhanviran omistaman ankkurin olevan saman, joka kirkosta oli varastettu. Hänen osoittamansa kauppamiehet todistivat, ett'eivät he ole koskaan nivoneet Vanhalleviralle tuota astiaa eikä sen täyttä viiniä. Asia kävi Vanhalleviralle eduttomaksi ja oikeus tuomitsi hänelle asianhaarain mukaan neljäkymmentä selkään ja kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneesen, vaikk'ei varastetun arvo noussutkaan sataan taalteriin.
Toisenlaisessa asemassa ja toisenlaisena miehenä oli nyt Vanhavirka käräjissä kuin koskaan ennen. Toistakymmentä vuotta oli hän nähty käräjäpaikassa uljaana, rikkaana ja loistavana lautamiehenä, jonkalaisena hän oli usein ottanut osaa pahantekiäin rangaistus-tuomioihin. Nyt hän oli itse saman oikeuden edessä, ennen jo rangaistuna ja nykyään tuomittuna rumasta rikoksesta. Ennen hän oli kunniasta loistavana, nyt häpeästä tukehtumaisillansa ja mikä oli tehnyt tuon kauhean muutoksen? Huono kasvatus, se seikka, että hänen isänsä oli hyväksynyt hänen ensimäiset rikoksensa, ett'ei isä ollut ojentanut häntä oikeuden ja totuuden tielle, että isä oli puoltanut poikansa rikoksia hänen äitinsä edessä, joka olisi sydämestään tahtonut poikansa kasvattaa kurituksessa ja herran nuhteessa — nehän ne olivat syyt, jotka tuon hirveän muutoksen olivat aikaan saaneet Vanhanviran elämässä. —
Pojan asia tuli nyt esille. Päteviä todistuksia puuttui, jonkatähden oikeus vapautti Jussin isänsä pieksemisen kanteesta, mutta olipa hänellä jo kylläksi ennen saatua, vaikka laillaan vielä saamatonta.
Molemmat vangit — isä ja poika — vietiin nyt vangin vartian luoksi vartioittaviksi. Hänellä oli niin vähän käsi- ja jalka-rautoja, etteivät ne riittäneet kaikkien käräjäkunnan rikollisien kiinni-pitimiksi, sillä nyt oli niin paljon rumista rikoksista vangittavia, ett'eivät ihmiset koskaan olleet nähneet eivätkä kuulleet siinä käräjäkunnassa niin paljon vankeja. Ruvettiin tuumimaan, että täytyy panna kaksi vankia yksiin rautoihin, toinen oikeasta ja toinen vasemmasta jalasta ja Vanhavirka poikineen katsottiin sopivimmaksi pariksi. Tuumasta tekoon, ja pian oli isä ja poika yksissä ja samoissa kahleissa. — Kaunis pari!
Kumpikin heistä oli hankkinut itsellensä surun lievikettä — viinaa, sillä eipä puuttunut niitäkään, jotka niin mielellänsä tuossa tilassa murheellisia lohduttavat, vaikka tuo laupeuden työ on kovasti kielletty. Kumpikin heistä oli hyvästi hutikassa, kun heitä kytkettiin yksiin kahleisin. Oitis rupesivat he pitämään pahaa elämää ja riitelemään toisiensa kanssa. Vanginvartia koki heitä hillitä ja kieltää minkä voi, mutta se ei vaikuttanut mitään. Hän uhkasi mennä nimismiehelle sanomaan, turha sekin, sillä he yltyivät vaan jumalattomassa elämässään, ja vihdoin he rupesivat — tappelemaan. Tietääpä tuon, minkälaiseksi tuo taistelu tuli, kun molemmat olivat kiinni yksissä raudoissa. He kaatuivat aivan pian yhdessä nipussa lattialle, jossa he kierivät ympäri kolisten, temmeltäessään. Poika ei nyt vuovannut pieksemään isäänsä, piti vaan itseänsä puollustus-asemassa; se oli isä, joka nyt rankaisi poikaansa, mutta tuo rangaistus oli liian hiljaista, liian sopimattomassa paikassa tehtyä, jonkatähden ei siitä liene suurta elämän parannusta vuotanut. Kaikki läsnäolevat saivat pyöriä ja häälätä heidän välissään, ett'ei isä olisi saanut ruhtoa poikaansa palaisiksi. Poika ei sen vuoksi uskaltanut muokata isäänsä, kun oli niin paljon vieraita miehiä saapuvilla, sillä hän oli juuri nykyään oppinut sen, kuinka hyvä asia olisi, kun ei olisi vieraita miehiä läsnä rikosta tehdessä.
Heitä ei saanut asettumaan mikään voima. Sentähden juoksi vanginvartia hätäpikaa ilmoittamassa nimismiehelle; hän tuli paikalla, pamppu kourassa, sinne.
"Tekö ette täällä pidä siivoa edessänne?" ärjäsi nimismies huoneesen tultuansa.
Tuon nähtyänsä ja kuultuansa, lakkasivat he tappelemasta ja kömpivät lattialta ylös ja rupesivat taas haukkumaan ja sättimään toisiansa.