Nuot puheet kuultuansa, paitsi Vanhanviran Jussi kiireesti muiden taa, mutta tuo hänet havainnut mies seurasi häntä kotkan silmillä.
"Tätä miestä minä tarkoitan", sanoi mies, tarttuen hänen rinnuksiinsa ja laahaten häntä muiden takaa valkean näköön.
"Ei saakeli! Hän ei ole se mies, jolta minä hevosen ostin; hän ei ole saman näköinen ensinkään; heitäpäs mies irti ja pyydä häneltä anteeksi pieni, mutta harmillinen erehdyksesi", sanoi hevosen ostaja.
"En minä häntä niin vähällä laske. Otetaanpas hänen päästään pois tämä toinen lakki, jonka hän näkyy kaupan jälkeen päähänsä tupanneen, ja katselkaa sitten tarkemmin hänen kasvojansa; sitten vasta saatte hänen vapaaksi julistaa, jos tahdotte", sanoi mies, kuotasten lakin Jussin päästä pois.
"Jumalisten! Hän on totisesti sama konna, joka minulle hevosen möi, vaikk'en olisi häntä ilman sinutta, veli kulta, tuntenut. Hän on, näemmä, sitten kauppamme muuttanut pukunsa ihan toisenlaiseksi. Minä pyydän teidät hänet vangitsemaan", sanoi hevosen ostaja, kääntyen poliisein puoleen.
Poliisit täyttivät heti käskyn ja Vanhanviran Jussilla ei ollut mitään muuta sanomista kuin että hän nyt ihka syyttömästi pantiin kiinni.
Paikalla pidetyssä poliisitutkinnossa tuli sitovia asianhaaroja ilmi. Usea markkinamies oli Jussin nähnyt useamman kaltaisessa pukimessa markkina aikana. Eräs heistä oli nähnyt hänen useasti tulevan ulos talossa olevan tallin parvelta, jolloin hän aina oli ollut erilaisissa vaatteissa; sentähden hän oli ruvennut häntä epäluulolla katselemaan. Mentiin tarkastelemaan tallin parvea ja sieltä löydettiin usea vaatekerta, jotka tunnettiin olleeksi Jussin päällä. Häneltä ei löydetty yhtään niitä rahoja, joita hän oli hevosesta saanut, mutta kun ruvettiin tarkastamaan noita hänen varavaatteitansa, löydettiin sieltä enemmänkin kuin ne rahat, mitkä hän oli varastetulla hevosella saanut; noista vara-vaatteista löydettiin myös se puku, joka hänellä oli päällä silloin kuin hän hevosen möi. Asia oli selvääkin selvempi ja poliisi korjasi Jussin koreasti talteensa.
Huhu tuosta merkillisestä tapauksesta levisi pian ympäri kaupunkia ja toivon säde lensi toisenkin hevosensa kadottaneen miehen mieleen. Oitis lähti hän nyt hevostansa kaupungista haeskelemaan ja ihme kumma! pianpa hän sen löysikin, mutta ei ostajalta eikä varkaalta. Ruvettiinpa tuosta arvelemaan ehkä olisi tämänkin asian kanssa käynyt samalla tavalla kuin edellisenkin. Mentiin tuosta asiaa tarkastelemaan vankilaan ja katso! Vanhanviran Jussi tunnettiin heti senkin hevosen myöjäksi.
Tutkinto tapahtui piakkoin kaupungin neuvohuoneessa ja molemmat asiat olivat niin selvät, että oikeus tuomitsi Vanhanviran Jussille neljäkymmentä paria raippoja ja kaksi tuntia seisomaan rautakaulassa.
Merkillinen kohta tässä tapauksessa on se, että hänen entinen pahuutensa oli nykyisen rikoksensa ilmisaattajana. Sillä tuskinpa olisi hänen varkauttansa ilmi saatu ilman tuota arvetta hänen poskessaan, sillä hän oli petoksensa ajatellut ja rakentanut niin kavalasti, että häntä olisi ollut mahdoton tuntea.